maanantai 13. kesäkuuta 2016

Uutta ilmettä tekstiileillä

Tultiin eilen illalla viikonlopun mökkireissulta. 
Voi että siellä oli kasvanut heinä ja joka paikka viheriöi aivan villinä. 
Isähenkilö taltutti tuota kaikkea kasvillisuutta monta tuntia ruohonleikkurilla 
ja trimmerillä ja silti sitä vaan jäi vielä ensi kertaankin. 
Isähenkilö aikoo silloin ottaa mukaan astetta järeämmän aseen, nimittäin raivaussahan :D 
Pari mutkaa oli taas matkassa, mutta kaikesta selvittiin kunnialla.

Niin ja seuraavan kerran mennäänkin siis juhannuksena 
ja jäädään siltä reissulta mökkeilemään peräti pariksi viikoksi.

Minä olin pakkaillut pari isoa kassillista erilaisia tekstiilejä mukaan mökille 
ja sormet syyhyten aloin heti perjantaina aamulla laittelemaan paikkoja uuteen uskoon. 


Erittäin tyytyväinen olen tähän keksintööni huputtaa tuo pastellivihreä divaani valkoisella helmalakanalla! Siitä tuli todella eri näköinen! Ja miten helppo on vain napata likaantunut lakana tarvittaessa kotiin mukaan pesuun, kätevää!




Mökin värimaailmasta tuli ihan pelkällä sohvan päällisen vaihtamisella paaaaaaljon rauhallisempi! Pellavaisia ja pitsisiä tekstiilejä vaan sohvalle ja valmis! 

Pelastin tuon hanhen jo kerran koiranpennun naskalihampaista, 
joten päätin sijoittaa sen toistaiseksi yläilmoihin. 
Lapsia nauratti kovasti simpukka-amppelissa keinuva hanhi, 
mutta ehkä sen tuon koiruuden pahimman tuholaisvaiheen jälkeen voi palauttaa sohvalle istumaan? 

 


Ompelin torstaina aamulla ennen mökille lähtöä mukaan pari viirinauhaa. 
Toinen on valko-harmaaraidallista puuvillaa ja toinen valkoista pitsiä. 
Pitsiset jätin yksinkertaisiksi, sillä muuten pitsien kuviot ja reiät eivät olisi päässeet kunnolla näkyviin. 




Raidallinen pääsi roikkumaan tuvan ikkunaan ja pitsisen ripustin pihalle keinuun. 




Vielä ruokailuryhmän vaihto ja sitten tupa alkaa näyttää siltä miltä haluan! 



Nyt jatketaan hetki lomailua kotosalla ja saadaan odotettuja vierailijoita ihan ameriikoista asti! 
Jännää! 


Iloista ja aurinkoista viikkoa kaikille! 




17 kommenttia:

  1. Ihanat nuo viirit!ja muutenkin niin kaunis sisustus tilaan!

    VastaaPoista
  2. No on kyllä harmonista! :) Hyvä idea toi helmalakana! Musta toikin ruokailuryhmä sopii kyllä hyvin kuvioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun silmää viehättää kun värit on hallinnassa :P Vaikka oli ne pastellitkin tosi kivat, mutta niihin ehti jo vähän kyllästyä. Ruokailuryhmä on just sopivan kokoinen tupaan, mutta mulla on nyt pakkomielle saada ns. normaalin mallinen pöytä tuoleineen :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Sisäinen sisustajani iski taas kuin lekalla päähän :D

      Poista
  4. Ihanalta näyttää!
    Hei mitäs tolle ruokailuryhmälle tapahtuu?? Voisin olla kiinnostunut..... ???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli <3 Mä oon saanut päähäni, että haluan pienen suorakaiteen mallisen pöydän tupaan ja ehkä jonkun pitkän penkin tms. sen kanssa :P Ja tää ajatus vaan ei lähde päästä vaikka koitan järkeillä että noin on kiva :D
      Enkä ihan totta tiedä mihin tuon pyöreän pöydän ja tuolit sitten työnnän :P

      Poista
  5. Kaunista on!
    Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Kaunis paikka. Ymmärrän kyllä miksi tykkäät mökkeillä 😏 Hyvää lomaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Seuraavaksi pitäisi alkaa kaunistamaan mökin ulkopintoja :D Loputon suo ja aina ohjelmaa lomalla! :D

      Poista
  7. Kyllä on kauniin näköistä <3

    VastaaPoista
  8. Voi miten kaunista seesteistä ja rauhallista!
    Sielu ja silmä lepää!☺
    Lämpimiä kesäpäiviä toivotan teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titti kauniista sanoistasi <3 Rentoa kesäkuuta sinulle myös ja oikein ihanaa Juhannuksen aikaa! Uskomatonta, että juhannus on jo ensi viikolla! :)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)