sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Ompelupäivä


Isähenkilö osti perjantaina itselleen projektin; rikkinäisen mopon, jonka rassailuun ja ihmettelyyn näytti menevän lauantaina tunti jos toinenkin, joten minä keksin itselleni "omaa puuhaa". Ja mikäs sen kivempaa kuin istahtaa saumurin ääreen ja ryhtyä toteuttamaan visioitaan! 

Sain melkein koko päiväksi tyttären mukaan puuhailemaan, mikä on tosi ihanaa! 
Tyttö on ihan hurjan kova puhua pälpättämään ja tuossa ompelun ja kankaiden leikkelyn lomassa sitä jatkuvana tulvana tulevaa tarinaa oli kerrassaan hurmaavaa kuunnella. Ja luonnollisesti minusta on kiva, että tyttö tykkää myös tehdä käsillään juttuja ja uskalsi nyt jopa ommella ihan itsenäisesti ompelukoneella. Aika pinon pussukoita ja nyssäköitä se tekikin, vaikka vain yhden kanssa ehdin auttamaan.

Minä ompelin toiveesta tuttavan 1-vuotiaalle prinsessaiselle syksyyn pipon ja tuubikaulurin. Kankaan valitsi prinsessan äiti ja aika ihanan valitsikin! Minä sain vapaat kädet toteutuksen suhteen ja päätin sitten laittaa pipoa koristamaan ison valkoisen rusetin ja huivin saumakohtaan frillan. 



 

Meiltä ei luonnollisestikaan löytynyt oikean kokoista sovituspäätä, joten nallekarhu sai toimia mallina!

 

Ihan söpönen settihän siitä syntyi!
 

Tuo kankaan piirrosjälki on kyllä kaunis!   



Samalla istumalla tein omalle tytölle pannan ylimääräisestä kangassoirosta. 
Tuo frilla ei välttämättä ollut paras ajatus tähän, mutta tulipahan laitettua. Voi olla, että purkaan sen vielä pois. Nämä pannat on kivoja käytössä nyt kun aamulla ja illalla on viileää, mutta päivällä on lämmin, jolloin sen voi pujauttaa koulureppuun eikä se vie paljoa tilaa. 
  
 
 


Ja pitihän Suuttujallekin jotain kivaa keksiä.
Mitään ihmeellisiä jippoja en alkanut vääntämään tälläkään kertaa, sillä Suuttuja on viime aikoina pukeutunut mieluummin henkkamaukkaan, kuin äidin ompelemaan, enkä olisi aivan varma, että nämäkään ompelukset pääsevät koskaan kaapista pojan ylle.

Laatikosta löytyi pala paksua turkoosia joustocollegea, josta olen joskus tehnyt Suuttujalle housut. 
Lisäksi löytyi tilkku lentsikkatrikoota ja niitä yhdistämällä syntyi oikein käyttökelpoinen ja lämmin paita syksyyn.



Ja nyt täytyy sanoa, että en ole mikään suuri digiprinttien fanittaja, 
mutta tämän nähdessäni oli vain pakko taipua. 
Suuttuja niin tykkää Mariosta! 

Vielä tänäänkin se intoutui halaamaan ja kiittämään minua paidasta, 
joten ainakin tämä taisi päästä käyttöön asti?


 

Sellainen puuhakas lauantai täällä meillä. 

Mitäs te touhuilitte viikonloppuna? 




 

12 kommenttia:

  1. Paljonhan kivaa sait taas aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli hyvä flow ja hetki aikaa istahtaa alas :) Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Paljon olet saanut ommeltua.Kaikki niin onnistuneita!Ihana setti vauvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi vauvan setti on kyllä minunkin lemppari väreineen ja kaikkineen! ❤

      Reipasta ja aurinkoista maanantaita sinulle Aikku! :)

      Poista
  3. Ihania vaatteita siellä ollaan tehtailtu! Tuo 1-vuotiaan setti on aivan hurmaava <3 Niin kaunis kangaskin! Mistäköhän tuollaista ihanuutta löytyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Kangas on joustocollegea Majapuulta,Hortensia?? nimistä, mutta kuulin sen loppuneen :( Toivottavasti sitä tilataan lisää!

      Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

      Poista
  4. Ihania vaatteita olet ommellut!
    Tuo Mario paita on hieno!
    Kivaa maanantaita!😊❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mariosta taisi tulla ihan käyttöpaita, sillä Suuttuja puki sen heti ylleen päiväkotiin. Jo päiväkodin ovella kuului samassa ryhmässä leikkivän nuoren neidon ihastunut huokaus ja tiivis tuijotus pojan paitaan: -Siinä on prinsessa! :D

      Poista
  5. Toi pipo-panta-setti on tosi suloinen!! Tosi kaunis kangas. Frilla ihan täydentää kaiken suloisuuden. =) Olet kyllä taitava.
    Tykkään myös hurjasti Mario-paidan raglan-hihoista. Harmi kun aikuisille on harvoin myynnissä mitään tuontapaistakaan: joku kuvio paita-osassa ja yksivärinen hiha. Miten simppeliä ja samalla kaunista.

    Jos jossain vaiheessa teet jotain kirpparimyyntiin, laitathan kuvia tänne? Voisin hyvin kuvitella lunastavani jonkun pipo-tuubihuivi -setin itselleni. =) Monihan tekee noita trikoovaatteita myyntiin ja tekee kirpparikauppaa.... *vink vink*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Pipo-huivi -setin kangas on kyllä ihanaa! Kauneuden lisäksi se oli mukavan paksua ja helppoa käsitellä!

      Minä olen tykännyt raglan -paidoista ja olenkin jo pitkään ommellut lähestulkoon vain niitä. Se minun pupu-hupparikin on raglan -kaavalla ommeltu <3 ja tosi monet lasten paidat ja tunikat!

      Naureskelin tuolla instagramin puolella, että pitäisköhän mun sittenkin vaihtaa alaa ja ryhtyä opiskelemaan ompelua ja käsillä tekemistä ;) Nyt tuntuu, että aikaa kivalle harrastukselle on liian vähän, kun en yöunistanikaan haluaisi luopua :P

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos kiltti! <3 :) Ihanaa alkavaa lokakuuta ja mukavaa viikonloppua Katariina! :)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)