maanantai 26. joulukuuta 2016

Pupun korvia ja blingblingiä

Löysin pari viikkoa takaperin aivan ihanaa lirua, 
venyvää ja sädehtivää trikoota Eurokankaan palalaarista.


 


Sain kuin sainkin ommeltua siitä tytölle legginssit ja itselleni hameen jouluksi! 

Sääli, ettei kangas pääse kuvissa lainkaan oikeuksiinsa! 
Pohjaväri on hailu vaaleanpunainen, tai oikeastaan melkein voisi sanoa nude
 ja nuo pienet sähdehtivät blingblingit hohtavat kultaisina.

 
 


Tein myös "tiimipaidat" lapsille tästä Verson pupupiilosta. 

Tytölle piirsin Ottobren suurimman kaavan (134) Peplumista reiluilla saumanvaroilla 
ja seuraavaksi iskeekin tenkkapoo, 
mistä löytää yhtä kaunis ja hyvin istuva peplum isommassa koossa 
kun tämä jää pieneksi? 

 
 
 


 
 
Suuttujalle ompelin Ottobren perus raglanpaidan mustilla hihoilla koossa 122. 



 


Ja housut, Ottobren Ultimate Casual ja nämäkin 122 -koossa, pitkillä lahjeresoreilla. 
Edelleen tykkään näistä joogahousu -tyyppisistä pitkistä resoreista, 
koska ne on kivan näköiset, 
mutta ennenkaikkea käytännölliset talviaikaan 
kun lahje sujahtaa saappaan sisään nousematta ja paljastamatta nilkkaa. 


 


Housujen trikoo on paksua, napakkaa ja tuollaista hauskaa neulekuvioista!


 


Veljekset kuin ilvekset. Tässä on kyllä ihan mahdoton parivaljakko! 
Riitapukarit ja leikkikaverit. Yhteiset hullutukset on hioneet nämä sankarit yhteen kuin liima. 
Molemmilla on kokoajan kepponen takataskussaan!


 


Ja puput korvineen vetoavat minuun aina, koska...

 


Meidän alakerran mörrimöykky <3 


16 kommenttia:

  1. Ihania ompeluksia, taas! <3 Voin hyvin kuvitella tuon "lirun" kankaan, et kuin ihana on..! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! <3 Toi liru on kyllä herkullista jotenkin :D Sellaista Pomp de Lux :maista!! Toivon todella, että se pysyy hyvänä pesuissa ja käytössä!

      Ihania välipäiviä ja lomaa sinulle Laura! :)

      Poista
  2. Ihania ompeluksia! Tuo pupukangas on aivan översöpö, en ole sitä nähnytkään muualla kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku! <3 Pupukuosi on kyllä ihan mun makuun! Tykkään muutenkin valkopohjaisista kuoseista, mutta noi kurkkivat korvat kruunaa kyllä tämän! :D

      Oikein mukavaa välipäiväviikkoa sinulle! :)

      Poista
  3. Ihanaa kangasta ja niin sopivaa joulun juhliin ♥ Mahtava taito tuo ompeleminen ja kun hyödynnät sitä näin hyvin. Minustakin nuo Suuttujan collarin lahkeiden resorit ovat kivat ja uskon, että myös tosi helpot pukiessa. Mukavaa loman jatkoa Sinulle, Marika ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse :) Kankaat on kyllä mun heikkous! Tekee mieli tilata kokoajan uusia ihania kankaita, vaikka edellisetkin on vielä ompelematta vaatteiksi :D

      Mukavia välipäiviä sinulle! <3

      Poista
  4. Voin vain kuvitella tuon parivaljakon kepposia <3 Ilmeet kummalakin kertoo paljon....
    Ja kyllä tuo mörrimöykky on paras!

    Nykyään on mielestäni paljon parempia ja ihanampia kankaita, kuin silloin kun omat lapset oli pieniä ja niille pystyi helposti ompelemaan itse vaatteet. Ja ne mitä nykyään ommellaan on ihan jotain muuta kuin ihanan helppoja arkiasuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä paita ja peppu, aivan hioutuneet yhteen! :D Ja mörrimäykky ei pidä kummastakaan. Tai oikeastaan kenestäkään, jolla ei ole kourallista pähkinöitä tai banaania mukanaan ;)

      Olet oikeassa! Kangasvalikoimat on nykyään uskomattoman ihanat! Sulla on kyllä melkoinen savotta toteuttaa lapsukaisten haaveita! Mutta ne asut onkin aivan omaa luokkaansa <3

      Oikein ihania välipäiviä sinulle ja perheellesi Satu! <3

      Poista
  5. Voi miten ihania vaatteita olet ommellut! Ihania kankaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita! <3 Kankaat on kyllä niin ihania minunkin mielestäni! :) Lisää olis pakko saada vaikka kaapit tursuaa :D

      Mukavaa välipäiväviikkoa sinulle! :) <3

      Poista
  6. Jopas on tenavat kasvaneet ja ihanat on asut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset on kyllä jo jotenkin tosi isoja ja omatoimisia! Suuttujalla on kovasti kasvukipuja, niin hurjaa kyytiä se kasvaa :/

      Ihania välipäiviä teille sinne vanhoille kotihuudeille! <3

      Poista
  7. Oih mitä ommelluksia, tykkään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kultainen! <3 Nyt pitää ommella kun lapsille vielä omatekemät kelpaa :)

      Hyvää vuoden viimeistä viikkoa! :)

      Poista
  8. Ihania!! Tosi kaunista kangasta ja toi pupu-juttu on tosi huikea. =)

    Ihanaa vuodenvaihdetta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Vivi! <3

      Oikein mukavaa vuoden vikaa viikkoa ja uudenvuoden odotusta sinulle! :) <3

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)