maanantai 10. huhtikuuta 2017

Viikonloppu ja palmusunnuntai ❤

Pieni kuulumisten päivitys lienee paikallaan pitkästä aikaa! Ainakin itsestä tuntuu, etten ole kirjoittanut tänne sataan vuoteen mitään :P Eipä sillä, ei meille mitään ihmeellistä kyllä kuulukaan. 



Lauantaina meillä kävi päiväkahvi -vieraita ja minä askartelin lasten kanssa palmusunnuntaiksi pajunkissaoksia. Lapset lähtivät mummolaan yökylään ja me isähenkilön kanssa karattiin viettämään iltaa Tauskin keikalle. Livemusiikki on vaan ❤❤!!


 

 Eilen meiltä sitten lähti niin söpönen noita virpomisoksien kanssa liikenteeseen! ❤ Aika ison palkankin sai, vaikkei kovin monen oven takana käynytkään. Lähinnä muutaman koulukaverin luona ja tietysti isovanhempien.

Minä ruukutin edellisviikonloppuna tuliaisiksi saamiani orvokkeja, mutta en uskaltanut vielä laittaa niitä pihalle. Tuolla ne kuistin ikkunalautoja somistaa, kunnes yöt lämpenevät kunnolla! Siellä alkaa pian olla vähän tungosta narsissien kanssa, joten hopi hopi kevät!

 
 


Meillä oli tarkoitus aloittaa mökkikausi pääsiäisenä, mutta koska edelleen luvataan yöpakkasia, niin taitaa mökkireissu siirtyä tänä vuonna toukokuun puolelle. Vähän kyllä harmittaa, koska mulla ei ole mahdollisuuksia pitkiin viikonloppuihin ennen kesälomaa ja pitkien mökkimatkojen takia lyhyt viikonloppu on vaan kovin...no, lyhyt. 

 Mutta ohjelmaa meiltä ei tule silti puuttumaan pääsiäisenä, sillä aiotaan ryhtyä laittamaan kesähuonetta kuntoon! Parina viikonloppuna ollaan jo grillailtu siellä kesähuoneen kaaoksen keskellä, mutta olispa kiva päästä juhlimaan vappua sinne ja syödäkin ulkosalla. Mulla on melkoiset visiot millaiseksi kesähuoneen haluan, enää puuttuukin vain toteutus!

 


 
Mulla alkoi tosiaan tänään työharjoittelu ja vaikka ekat päivät uudessa paikassa ja uusien ihmisten ja käytäntöjen keskellä on väsyttäviä, niin ainakin ekan päivän jälkeen olo on ollut lähinnä innostunut! Voi miten ikävä mulla onkaan ollut vanhainkodin maailmaan!


 


Ilta on mennyt aika pitkälti nyt sohvalla, koska sain alaselän kivasti jumiin eilen pihaa haravoidessa. 
Mikä siinä onkin, ettei koskaan keväällä osaa aloittaa silleen hiljakseen? Pakko heti tunti tolkulla haravoida kädet rakkuloille ja selkä juntturaan, heh. No ensi viikonloppuna jatkuu kevätraivaus kukkapenkkien ja kesähuoneen kimpussa!


 


Mutta nyt lähden koiran kanssa lenkille verryttelemään selkää, ei passaa jäädä paikoilleen makoilemaan pitkäksi aikaa tai jumi vaan pahenee. 

Kivaa alkanutta pääsiäisviikkoa teille kaikille!



13 kommenttia:

  1. Innolla odotan, mitä kivaa on suunnitteilla kesähuoneeseen ;) Minä en ole vielä päässyt ollenkaan alkuun pihan puolella. Ihan jumissa kaikki ideointi ja varsinkin toteutus! Tsemppiä harjoitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä harjoittelut antaa kyllä kaivattua vastapainoa yksin koneen äärellä tehtävien puurtamiseen :)
      Keväthuoneessa onkin melkoinen homma vielä ennenkuin se on valmis. Tai onkohan se koskaan ihan todella VALMIS, mutta suunta on ainakin parempi kuin nyt :D

      Poista
  2. Täälläkin odotellaan kesähuonepostausta! Jos vaikka sais ammennettua intoa meidänkin prokkikseen 😁 Kauniita kuvia! Pitääpä hakea itekin ekat orvokit, niin oli kesäisen ihana tuo orvokkikuva 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi iik! Tässähän tulee paineita kesähuoneen kanssa :D Mutta ainakin mulla on vakaat visiot ja toivon, että ne on toteuttamiskelpoisia ja näyttää yhtä kivoilta toteutuneina kuin mun pään sisällä kuvittelen! :P Voi kun tulis pian lämpimämpää niin saisi ostella lisää kukkia ja laitella niitä pitkin pihaa!

      Poista
  3. Ihana kun tuo pääsiäinen on tulossa,saa ottaa loman kannalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Pääsiäinen on niin kevään juhla <3 Ja vapusta alkaa kesä! :D

      Poista
  4. Meillä piha on vielä niin paksun lumen peitossa että hyvä jos kuukaudenkaan päästä pääsee haravaa heiluttelemaan :/
    Meillä neiti tuli virvontareissulta sellaisen herkkumäärän kanssa että hän itsekin nauroi että syö niitä varmaan vielä kuukaudenkin päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lumi sulaa nopsaan sitten, kun ne ensimmäiset lämpimät yöt tulee! <3 Meilläkin oli tänään aamulla valkoinen maa ja piti kaivaa auton lumiharja esiin!! :O Hyi olkoon!

      Poista
  5. Mäkin odotan kyllä innolla sun päivityksiä teidän kesähuoneen rempasta. uskon, että siitä tulee niiiin ihana ♥

    Mä odotan pääsiäistä lähinnä sen vuoksi, että mulla on silloin neljän päivän vapaat. Ihanaa ♥ Tsemppiä sinulle harjoitteluun ja kivaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toiveet kesähuoneen rempasta on kyllä korkeella, mutta saas nähdä miten toteutuksen kanssa käy?! :D Ainakin uutta lattiaa ja kalusteita sinne olis tulossa näillä näkymin!

      Täälläkin ootetaan kyllä noita vapaita! Mä oon aika katki. Oikeestaan to-del-la katki, enkä oikein suostu tekemään noille vapaille mitään aikatauluja ja suunnitelmia (muuta kun kesähuoneen ja pihan laittoa omalla porukalla) koska haluan nukkua ja levätä ja syödä hyvin :P

      Poista
  6. Kivaa viikkoa sinullekin! Poikkesin sivuillasi ja tulenpa uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Tervetuloa toistekin tänne kurkkimaan ja oikein ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle! :)

      Poista
  7. Voi niin keväiset ihanat kuvat <3 Täällä on tänään virpomispäivä ja lunta sataa taivaan täydeltä!! Mukavaa Pääsiäistä <3

    VastaaPoista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)