keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Entä jos on kyllästynyt...itseensä?



Katselin tuossa joku hetki sitten vanhoja kuvia lasten vauva-ajoilta ja totesin näyttäneeni kuluneet 10 vuotta likipitäen samalta. Toki ryppyjä on tullut ja elämä näkyy kropassa, mutta hiukset ja meikki on pysyneet samoina vuodesta toiseen. Kaksi kertaa 10 vuoden aikana olen leikannut otsatukan, kerran leikannut polkkamittaan ja viime kesänä värjännyt vaaleiksi ja syksyllä tummiksi. Muuten ne on olleet samanlaiset ja suunnilleen saman väriset. Kuinka blaah!! 

Nyt olen jotenkin tosi tosi kyllästynyt tähän naamaan ja päähän ja tarttis tehdä jotain. Mutta mitä ja missä? ihan pian pitäis pystyä luopumaan pipoista, joten olis kiva jos sen alta löytyis jotain muuta kuin se sama vanha tylsä hampputukka. 

Löysin ihanan uuden ripsien laittajan ja aion nyt pitää pidennyksiä ainakin kesän yli. Mutta miten meikata?
Viime viikonlopun aurinko laittoi naamaan muutamia pisamia...vaikken pisamista niin välitäkään omassa naamataulussa niin ainakin ne tuo nyt kaivattua väriä kasvoihin. Olen puoli kevättä taas taistellut anemiaa vastaan ja syönyt kaksin käsin rautaa, eikä oireet tahdo siltikään helpottaa. Peilistä katselee pandakarhu mustine silmänympäryksineen ja väsyneine silmineen. Siis sen lisäksi, että olokin on kuin jyrän alle jääneellä.

Hiuksiin en haluaisi kesää vasten tummaa tai punaista väriä, sillä aurinko haalistaa värin nopeasti tosi rumaksi. Plus, että molemmat värit saa mun kasvot näyttämään vieläkin kalpeammilta kuin ne onkaan. Joten vaihtoehtona olisi joku vaalea sävy ja uusi malli? Olen toisaalta tykännyt, että hiukset saa kiinni, mutta sitten tulee aina vetäistyä hiukset pikanutturalle ja aina samalla tavalla. Eli jos jätän hiuksiin pituutta niin pitäisi alkaa opettelemaan uusia kivoja lettejä tai muita tapoja pitää hiukset pois silmiltä.



Mun "tavaramerkkinä" voisi pitää pitkiä ruskeita hiuksia ja sivuponnaria... 















...mutta nyt olis hyvä aika keksiä uusi "tavaramerkki"! 


Eli nyt te ihanat kanssasiskot, parhaat vinkit jakoon! 
Olisi kiva saada vähän freesimpi ja keväinen look, eli mikä? 




12 kommenttia:

  1. Apua, pahan pistit...itsekin tarvitsisi vaihtelua tähän päähän. Uskon, että me kaikki 'kanssasiskot' olemme tavalla tai toisella kyllästyneet näkyyn joka kuvastuu peilissä :)
    Ripsiä en uskalla ottaa, kun herkkis, mutta haaveilen niistä kuitenkin, samoin kulmien 'tatuoinnista'. Tosin näin vaaleana vioisin olla aika pelottava ilmestys tummine ripsineni ja komeine kulmineni...aina tartteis siis meikata kontrastiksi...

    Lyhyt malli ois kiva, mutta vaatii enempi laittamista kuin pitkä ja ehkä useimmin kampaajalla käyntyä, jotta malli säilyy..

    (Kokeile d-vitamiiniboostausta sen raudan lisäksi, meidän naisten kantsii syödä sitä vuoden ympäri)

    Innolla odotan, mitä keksit ratkaisuksi kyllästymiseesi <3

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Minne mun vastaus on oikein hukkunut tästä?!! Voi kääk! No otetaan uusiksi:

      Mulla on myös tosi herkkä ja allerginen iho, joten mullakin oli silloin ekaa kertaa ripsiä laitettaessa pieni pakokauhu -fiilis, pientä luomien turvotusta (silmäpussit!) ja silmien punoitusta oli pari päivää eikä muuta. Mutta nämä ripsiliimat ja aineet kehittyy jatkuvasti ja nykyisestä ei silmät jää yhtään vuotamaan tai punoittamaan. Onneksi, minä nimittäin tykkään näistä ihan tosi tosi paljon :) <3

      Tota mä oon miettinyt paljon, että harmittaako mua sitten jos leikkaan hiukset paljonkin lyhyemmiksi ja tarvii ravata kampaajalla jatkuvasti. Varsinkin kun en yhtään tykkää käydä siellä... Lisäksi mulla taitaa olla pitkähiuksisen henkilön identiteetti ja olen lyhyillä hiuksilla ihan hukassa :D Mutta katsotaan nyt, mitä keksin piristykseksi!

      Olen syönyt satasta deetä jo vuosia, samoin magnesiumia, sinkkiä ja omega kolmosta. B-vitamiinia syön kuureina silloin tällöin. Mutta en oikein ymmärrä tota raudan imeytymisongelmaa, rasva ja sokeri kuitenkin tuntuu imeytyvän ihan tosi hyvin :D :P

      Poista
  2. Kuullostaa niin tutulta. Itse olen käyttänyt nyt jonkun aikaa tummiin silmän alusiin JoeBlascon valoväriä. Minusta toimii ihan hyvin. Tuote on aika hintava, mutta todella riittoisa. Voin suositella sinulle omaa kampaajaani, jos päädyt varaamaan kampaajalta aikaa. Osaa suositella ja suunnitella asiakkaalle uuden hiusmallin/-tyylin. Minusta sinä olet ihan superkaunis nainen kaikinpuolin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse vinkeistä! <3 Olenkin kuullut kehuttavan tuota Joe Blascoa! Vielä kun osaisi valita oikean sävyn omalle iholle. Viimeeksi kun ostin meikkipuuterin, huomasin kotona, että se oli ihan väärän värinen mun ihoon vaikka kaupassa se näytti just hyvältä :O Kauhee pettymys!

      Poista
  3. Täällä vasta paras neuvonantaja kun olen näyttänyt viimeiset vuosikymmenet tismalleen samalta jos ei noita naamaryppyjä lasketa, ne vaan ilmaantui jostain eikä ne lähde pois vaikka kuinka häädän. Juuri tässä itsekin peiliä töllistelen ja mietin että jotain pitäisi tälle tylsälle kuontalolle tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ihan kamalaa! Ja niin ihanaa kun täältä löytyy kohtalotovereita :P Mihin muuttumisleikkiin me itsemme ilmoitetaan?! :D Kerro toki mullekin, jos nyt keksit jotain uutta ja innostavaa lookkia! <3

      Poista
  4. Näytät kyllä tosi kauniilta! Ihan ekaksi tuli mieleen että sulle voisi sopia aurinkoraidat tosi hyvin :) Mulla sama juttu, tyyli ollut liian kauan sama.
    Välillä vähän repäisen ja palaan taas vanhaan tuttuun ja turvalliseen, mut hei -mikäs siinä jos se tuntuu parhaalle, se oma tyyli.
    Näin oon todennut.Mäkin jään oottelemaan mitä sä keksit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana sinä! <3 Raitoja mulla onkin ollut ja ombre -liukuväriä. Nekin vois kyllä piristää taas tähän hätään!

      Sullahan oli just aivan ihanat pinkit hiukset! <3 Niin rohkeeta ja kaunista, mutta itse en uskalla...siitä tulis kuitenkin jotain ihan muuta!! Mulla hiukset taittaa luonnostaan punaiseen ja jotkut värit on näyttäneet mulla ihan järkyiltä! Ihan mahtavaa, että olet löytänyt oman tyylisi! Vähän jännättää, että samaan vanhaan lookiin minäkin päädyn taas jahka olen kokeillut hetken jotain uutta :D

      Poista
  5. Hahaa sivuponnari :) Pelastaa jokaisen päivän, miunkin vakkarikampaus. Mites joku liukuväri tai hennosti kupariin taittava, jos on pisamainen iho? Kaunis olet ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Pelastava sivuponnari ja nykyään siitä läpi vetäisty sivunutturasuttura :D Kotiäiti-look, vaikken kotiäiti enää olekaan. Jotenkin vaan jumiutunut siihen leggarit, sivuponnari ja aina sama meikki samoilla tuotteilla -aamurutiiniin.

      Joku kaksivärinen olis kyllä kiva kesäksi! Se elävöittäisi muutenkin anemian viemiä hiuksia :) Tää niin menee toteutukseen! Ja joku kasvoille tarkoitettava itseruskettava vois olla myös aika pop :D Ja kiitos kehuista, kuvathan ei ole ihan eiliseltä päivältä, joten peilistä katsoo nyt jotain aika paljon surullisempaa...mutta suunta on ylöspäin! Pakko olla! :D

      Poista
  6. Pitänyt tähän kommentoida.
    Älä ainakaan lyhyiksi leikkaa!!! Pidempi sopii paremmin😊.
    Jos mä katson pojan lapsuuskuvia, niissä on kaikissa lyhyt😉.
    Mulle 7v punapäänä riitti. Tää tumma mun mielestä parempi.
    Ja sulle ehdottomasti pitkät😊!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Niina <3 Joo en mä enää NIIIIIIN lyhyiksi leikkaa mitä silloin joskus oli, kun niskakin oli vedetty koneella! Jotain long bob -tyylistä mietin nyt? Ja vaaleita raitoja ehkä päälle? Mulla on latvat aika huonossa kunnossa, joten jonkun verran on pakko pätkästä pituudesta. Aurinko ja vaalennus tekee kesällä hiuksista muuten ihan hamppua :/ Onneksi hiukset on uusiutuva luonnonvara!

      Sulle käy tummat kivasti, mutta jostain syystä näen sut aina vaaleahiuksisena <3 Ne oli mun mielestä ihanat ja sopi sun ihon väriin hyvin :)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)