tiistai 10. huhtikuuta 2018

Sisustushaaveita ja uutta pintaa

Nyt on kuulkaas maailmankirjat sekaisin. Uuden sohvan innoittamana tartuin nimittäin maalitelaan. Ei siinä ole sinällään mitään uutta, mutta arvaatteko millä värillä maalasin olohuoneen seinän? 

...mustalla!

Kuten edellisen postauksen lopussa kerroin, on minulla käynnissä romanttisuuden rajaaminen. Älkää käsittäkö väärin, kyllä minä edelleen tykkään romanttisesta sisustuksesta, vanhoista kalusteista ja kuluneista pinnoista! Minusta vaan tuntuu, että sitä kaikkea ostamaani ja vuosien varrella hamstraamaani romanttisuutta alkoi olla vähän liikaa yhteen pieneen taloon. Tarkoituksena onkin vähän selkiyttää ja modernisoida sisustusta. Mutta siis vain vähän! Edelleen rakastan vaaleanpunaista, hopeaa ja blingiä eli romanttisuus ei tule varmasti koskaan katoamaan täysin.

Aloitin tämän postauksen tekemisen jo helmikuussa, ajatuksena koota sisustushaaveita kollaaseiksi. Osa haaveista on nyt huhtikuuhun mennessä jo toteutunut, osan alkuperäisistä kuvista poistin ja muutaman uuden haaveen lisäsin listaan.



 


 


Kuten huomaatte, kynttilöitä ja kattausastioita ei vaan voi koskaan olla liikaa, hih. Eikä myöskään kiiltävää alumiinista ja hopeista pintaa. Tekstiileistä en edelleenkään edes haaveile näiden karvalasten kanssa. Kauhu on kyllä lopettanut sisälle pissailun, mutta Kumun karvanlähtö on jotain aivan kamalaa edelleen! Lisäksi nyt pihan alettua sulamaan, on kuraa ja hiekkaa taas ympäri taloa. 


No mutta siirrytäänpä taas haaveista takaisin todellisuuteen ja maan kamaralle. Tässä siis olohuoneemme nykyisellään, uuden sohvan ja uuden seinän siivittämänä! 



 


Taisin hieman järkyttää tätä rakasta perhettäni tuolla värivalinnalla. Tytär ei oikein vieläkään voi  uskoa, että maalasin seinän mustaksi ja totesi vain, että -Et sä äiti tuu totakaan kestämään, kohta se on taas valkoinen. Rakas lapseni siis viittaa tuolla lauseellaan siihen, etten kestänyt ruokailutilan värikästä ja kukikasta tapettiseinää vuottakaan... Mutta tämähän on täysin eri asia!!

 

 



Tuo on aina ollut sellainen hämyisä ja pimeä nurkka. Nyt se on sitten ihan kunnolla "pimeä". Yllättävää kyllä, tuo seinä ei hyökkää tuolta silmille tai tee tilasta yhtään valottomampaa. 

Pohjalla on Tikkurilan Tunto Hieno -seinäpinnoite ja päällä Tikkurilan Black
-seinämaali. Pinta on elävä ja heijastelee valoa noista röpöläisistä kohdistaan.  





 Seuraavaksi taidan suunnata (sisustus)katseeni mökin ja kesähuoneen suuntaan! Melkein pelottaa itseäkin, mitä seuraavaksi keksin, hehhee. 



14 kommenttia:

  1. Tosi makee seinä!Ja jos/kun siihen kyllästyy, voi taas maalata :D
    Hopeaa tarttuu mullakin mukaan, koittanut vähän hillitä jottei koti ole ihan täynnä sisustussälää mutta välillä se on vaikeeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Ja niinpä, seinän voi aina maalata tai paneloida jos kyllästyy!

      Musta tiiätkö nimenomaan tuntuu nyt juuri siltä, että sitä sisustussälää on kertynyt ihan liikaa. Pakko karsia ja keskittyä niihin muutamiin mistä "ihan oikeasti" tykkää. Nuo kollaasin blingit on juuri sellaisia! Tähän asti olen tarttunut tyyliin jokaiseen kirppikseltä/tokmannilta/prismasta löytyneeseen kivaan esineeseen miettimättä sen kummemmin kokonaisuutta tai ympärivuotista käyttöä. Nyt ajatuksena on mieluummin säästää ja ostaa sitten kerralla kalliimpi, mutta aikaa kestävämpi esine.

      Poista
  2. Wau, todella hieno!! Rohkeaa!!
    Me pohdittiin taannoin samaa, eli just ikkunaseinän maalaamista eri värillä. Päädyttiin sitten niinkin tylsään vaihtoehtoon kuin Ikean julmetun kokoiseen maisematauluun...

    Teillä on niin rauhallisen levollista! Olen vähän kateellinen (hyvällä tavalla).
    Minun pitäisi karsia, mutta en tiedä mitä ja mistä.
    Suunnitelmana on, että tulevana viikonloppuna saisin pestyä olohuoneen ikkunat. Siinä yhteydessä kalusteet siirretään sivuun ja siivotaan muutenkin. Ehkä pystyn jotain siirtämään kokonaan sivuun??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Vivi! ❤ Mä oon jotenkin tosi huono taulujen ja valokuvien kanssa, en vaan jotenkin näe niitä meidän seinällä, kehyksistä sen sijaan tykkään tosi paljon. Esittävät kuvat ja maalaukset vaan ei jotenkin toimi, vaikka tosi monista tykkään kuvana! Se vanha koulutaulu, jossa on lintuja oli hetken olohuoneessa, mutta nyt sekin koristaa kellarin seinää... Joten mun on kai paras pysytellä näissä hyllyissä vain :D

      Ja kiitos, olipa kivasti sanottu ❤ Juuri sellaista rauhallista sisustusta kohti haluaisin mennä. Liika krääsä pois esiltä (eli kaapit vuorostaan tursuaa!!) ja helposti siivottavat pinnat olis "se juttu". Sellaiset kamppeet mitkä ei kotiin sovi, lähtevät kesämökin suuntaan ja sieltä taas taidan karsia retrojuttuja kirppiksen suuntaan :D

      Poista
  3. Hei, aivan upealta näyttää! Itse olen myös siirtynyt maalaisromanntisesta tyylistä modernisempaan suuntaan, mutta on mulla vielä jonkin verran romanttista kotona, kalusteita sen sellaista. Mutta nämä kaksi tyyliä sopii mielestäni hyvin yhteen ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Camilla! ❤ Sulla onkin tosi kaunis koti! Ja se walk-in-closet aiheuttaa kateutta!!

      Minusta on ihan kivaa, että sisustus muuttaa muotoaan ajan myötä ja yhdistelemällä erilaisia juttuja löytää sitten sen oman jutun! :)

      Poista
  4. Bongasin tuota Riviera Maisonin valokuvakehyksen,jonka omistan.Se on kyllä nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kehys on tosi ihana!! ❤ Jotenkin siinä viehättää se iso pyöreä ripustus"koukku"! ...ja harakkana tietenkin se kiiltävä pinta :D

      Poista
  5. Todella upea tuo musta seinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤ Toi kivasti särmää tänne valkoisuuden ja hempeyden keskelle!

      Poista
  6. Aivan upea tuo musta seinä!!! Pientä pintaremonttia on aina kiva tehdä!
    Nuo ruusut ovat ihania ja niistä haaveillut itsekin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitti! ❤ Tuollainen seinän maalaus ja muutos on niin nopea tehdä! Mies toi työpäivän päätteeksi maalipurkin, minä maalasin illan ja yön aikana maali ehti kuivua niin, että seuraavana iltana sai laittaa hyllyä seinälle!

      Noi kukkapurkit on jotenkin suloisia! Pionit houkuttelisi ruusujen lisäksi! Kestää aikaa eikä tarvitse stressata kastelun ja lannoituksen kanssa :D Mä oon siinä vähän huono...

      Poista
  7. Hyvin sopii musta seinä. Sulla on niin paljon valkoista, tulevat hyvin esiin mustaa seinää vasten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan, seinä antaa valkoisille kalusteilla vähän vastapainoa ja kontrastia! :) Kiitos Tuija ja kivaa alkanutta viikkoa! ❤

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)