keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Hurahdus pioniin


Täällä on tapahtunut alkukesäinen hurahdus pioniin ❤
Eikä pelkästään kukkiin, vaan Tikkurilan värikartan Pioni -nimiseen sävyyn! 




 


Meidän kotipihan pionit ovat vielä nupullaan ja väriltään ne ovat syvän tummanpinkit. Olen ihan varma, että ne kukkivat juuri kun me ollaan lomalla ja meidän palatessa ovat kukat jo lakastuneet. Olen siis aikeissa napsia varret poikki ja kukat mukaan mökkireissuun!

Oman pihan pioneita odotellessa ostin kaupasta pari jo kukkivaa pioninoksaa. Siis ihana tämä hattarainen väri ja avautuvien kukkien höttöinen olemus. 


 


Kirpparilta löysin tämän valtavan ison vaasin, joka on kuin tehty näille pitkävartisille kukille. Meiltä löytyi ennestään tämän vaasin pikkusisko! Se on täysin samanlainen, mutta kooltaan pienempi.


 


Alkukesä on ollut yhtä kukkien ilotulitusta, kun kukkalajeja on putkahdellut esiin yksi toisensa perään. Ensin kukkivat kotipihan tulppaanit, särkynyt sydän, hedelmäpuut ja syreenit. Nyt kukassa ovat vuorostaan kurjenmiekka, liljat ja malvikki ja ihan näiden vanavedessä tosiaan tulee pioni. 


 


No mutta se kukista! Muistatte ehkä kun kerroin ottaneeni keittiön kaappien päällä olleet rottinkikorit pois liian romanttisina (tai ehkä pienen päähänpiston johdosta)? No tosiaan korien takaa paljastui valkoinen seinä, jossa oli edellisen yläkaapiston ruuvinreiät ammottavina ja kammottavina. Siispä paklasin ja maalasin seinän ja milläpäs muulla kuin sillä Pionin sävyisellä maalilla. 



 


Nuo kuohuviinipullot vähän heijastavat punaista tuolla taustaseinään, mutta ehkä näistä kuvista saa jotenkin selvän väristä. Ja ihana hattarainen vaaleanpunainenhan siitä tuli! 



 


Itse tykkään nyt keittiön selkeästä ilmeestä ja olen tottunut tuohon väriin niin nopeasti, että sen on varmasti ollut tarkoitus aina ollakin vaaleanpunainen. Se antaa kivasti kontrastia ison turkoosin tuvan kaapin kanssa.


 Nyt on kolme työpäivää lusittu ja huomenna meidän porukka tosiaan suuntaa mökille ja loman viettoon! Aamulla on vielä edessä pakkaamista ja paikkojen siivoilua, mutta illansuussa onkin ihanaa laittaa tuvan takkaan tulet ja purkaa matkalaukut tietäen, ettei parin päivän jälkeen tarvitse pakata  niitä uudestaan. 


Ihanaa yöttömän yön juhlaa kaikille! 





12 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis sävy! Minäkin rakastan pioneja ja tuo maljakko on ihan kuin tehty niille! Aivan upea!
    Mukavaa lomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit on ehkä kauneimpia kukkia mitä on! ❤ Oli kyllä kiva löytö tuo vaasi niille! Joskus käy tuuri kirppiksellä :)

      Kiitos Marita ja ihanaa lomaa ja yöttömän yön juhlaa sinulle myös! ❤

      Poista
  2. Voi minkä kirppislöydön olet tehnyt! Pionit näyttää hyvältä tuossa maljakossa :) Ja aivan ihana tuo seinä <3 Ihanaa juhannusta ja lomaa teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jessica ❤ Vaasi oli kyllä huippulöytö! Siihen sopii pitkävartiset kukat niin hyvin!

      Ihanaa kesää ja uutta viikkoa sullekin! :) ❤

      Poista
  3. Ihana maljakko! Ja pionit on myös tosi nättejä. Mä oon vasta tänä kesänä jotenkin havahtunu niiden kauneuteen, en ole aiemmin sitä jotenkaan sisäistänyt. Myöhäisherännäinen pionifani siis!

    Niin söpö tuo vaaleanpunainen seinä! ❤ Sopii teille täydellisesti!

    Ihanaa juhannusta ja mökkeilyä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit on kyllä hurmaavia! Eniten tykkään näistä hattaraisista vaaleanpunaisista, mutta on kotipihan tummatkin aivan ihania! Ja mitä isommaksi kukat aukeavat sitä kauniimpia ne ovat ❤

      Seinän väriä on todella hankala saada kuviin, kun se eri valossa näyttää aina erilaiselta, mutta luonnossa se on tosi kiva :D

      Ihanaa kesää sulle myös Heli! ❤

      Poista
  4. Mä niin tykkään teidän kodista, kaikkialla on niin kaunista, hempeät sävyt ja ihania yksityiskohtia ♥ Niin on hattarapinkki, että tekisi mieli maalata joku seinä tuolla itsekin. Nauttikaa lomasta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Maiccu! Kiitos kauniista sanoistasi! ❤ Vaaleanpunainen on mun kestosuosikki, niin vaatteissa kuin kodintekstiileissäkin ja nyt jopa seinässä :D Maalilla saa kivan edullisesti ja nopeasti uutta ilmettä!

      Ihanaa uutta viikkoa sulle! ❤

      Poista
  5. Ai miten kaunista ja ihanaa! Pionit ovat suloisia, varsinkin nuppuiset ja vaalenapunaiset ;) Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit on kyllä suloisia! Harmi, että niiden kukinta -aika on kovin lyhyt ❤

      Kiitos Leena ja oikein kivaa uutta alkanutta viikkoa ja aurinkoista kesää sinullekin! ❤ :)

      Poista
  6. Onpa hieno!!
    Tosin myönnän yllättyneen otsikon jälkeen kun näin maalin värin. Itselleni pioni kun on aina se hyvin voimakas aniliinin pinkki.... ja se olisi toki ollut melko räyhäkäs seinämaalin väriksi. =)
    Onpa nuo vaaleanpunaiset pionit kauniita. Hmmm... mahtaisiko pihaan mahtua vielä jonnekin pari uutta taimea kasvamaan?

    Iloa mökkilomalle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta, meidän kotipihan pionit on juuri niitä oikein vahvan tumman pinkkejä! Joskin taidan tykätä hieman enemmän näistä vaaleista ja hattaraisista. Olen joka kevät ihan vakuuttunut, että pionit on kuolleet kun lapset juoksevat talvisin pulkka perässään taloa ympäri ja juuri siitä pionipuskan ja särkyneen sydämen päältä. Aina ne sieltä kuitenkin on ponnistaneet ylös kevään tultua, onneksi! ♥

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)