lauantai 25. elokuuta 2018

Erilainen venetsialaisviikonloppu


Tänä vuonna rikoimme perinteitä emmekä lähteneet mökille viettämään venetsialaisia. Joka vuosi ollaan sinne aina menty ja lähdetty katsomaan satamassa järjestettävää ilotulitusta sekä juhlittu huvilakauden päättäjäisiä grillaamalla ja saunomalla pitkän kaavan mukaan. Tällä kertaa kuitenkin lomamatkan läheisyys teettää viikonlopulle niin paljon muuta puuhaa, ettei lähdetty enää tiukentamaan aikataulua lähtemällä mökkireissulle.


 


Onneksi ollaan kuitenkin ehditty kesän mittaan mökkeilemään, nauttimaan lämpimistä kesäpäivistä ja pienen hirsitorpan tunnelmasta. Nämä postauksen kuvat ovat kaikki viimeisimmältä mökkireissulta elokuun alusta.

 
 


Lomareissun jälkeen tehdään vielä ainakin yksi reissu mökille ja käydään laittamassa mökkikausi pakettiin ennen talvea. 

 
 


Vaikka mökkeily onkin ihan parasta kesäisin, niin syksyllä siinä on aivan oma ainutlaatuinen tunnelmansa! Ne hämyiset illat ja villasukkiin käärityt varpaat. Kostean maan tuoksu ja taskulampun valo yöllisellä huussireissulla. 

 
 


 Mutta nautitaan nyt vielä näistä lämpimistä ja kesäisistä elokuun viimeisistä päivistä! Tänäänkin on vielä mittari noussut ulkona yli kahdenkymmenen ja aurinko pilkotellut pilvien välistä.


 


Minä pesen ja kuivatan vimmatusti pyykkiä täällä kotona, matkalaukut odottavat jo alakerrassa pakkaajaa ja viimeiset apteekkihankinnat pitää suorittaa huomenna. Ai niin ja viedä meidän ainokainen viherkasvi hoitoon äidilleni! Vielä riittää siis puuhaa ennenkuin Helsinki-Vantaa koittaa. 

 Puuhakasta ja kivaa lauantaita teillekin kaikille! 


 

3 kommenttia:

  1. Mukavia touhuiluja siellä, täällä samat odottaa ens viikonloppuna :) Ihanaa lomaa ♥

    VastaaPoista
  2. Niiiiin ihana toi teidän mökki! ♥
    Ihanaa reissua teille!

    VastaaPoista
  3. Rentouttavaa ja aurinkoista lomaa koko teidän perheelle. Minäkin olen siivonnut koko päivän ja monenlaista sattui ja tapahtui... Käyhän lukemassa blogista kootut kömmähdykset- heh.

    VastaaPoista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)