tiistai 21. huhtikuuta 2015

Helppo arkiruoka

Tein taas tätä helppoa ja nopeaa uunimunakasta päivälliseksi ja ajattelin jakaa ohjeen teillekin. Munakkaaseen kun voi laittaa ihan mitä mieli tekee ja kaapista sattuu löytymään. Minä laitoin tähän kinkkusuikaleita ja pilkottua tomaattia.

Perusohje menee näin:

Uunimunakas



8 kananmunaa
1dl kermaa (ruokakermaa)
0,5tl suolaa
mustapippurirouhetta
1-2dl juustoraastetta

(kinkkusuikaleita, tomaattia, paprikaa, pestoa, oreganoa, basilikaa, mozzarellajuustoa, paistettua jauhelihaa, eilispäivän lihapullia, pilkottuja nakkeja, fetajuustoa, jne!)

:Vatkaa kaikki aineet sekaisin ja laita leivinpaperin päälle uunivuokaan. Paista uunin keskitalossa 200-asteessa 20-30-min. Munakas on valmista, kun se on kauttaaltaan täysin hyytynyttä ja saanut pintaan aavistuksen väriä.

Tarjoile tuoreen salaatin kanssa ja nauti!








Tähän loppuun laitan vielä kuvat arvontavoittajien lippapipoista, jotka valmistuivat eilen ja lähtevät huomenna uusiin koteihin ja kohti kivoja pihaleikkejä! 



Laitoin mukaan tuollaiset irto-tupsut, jotka voi kiinnittää pipoon niin halutessaan. 

k

Toivottavasti nämä ovat mieluisat!


4 kommenttia:

  1. Oujee, ihana pipo! Can't wait! :)

    Ja kiitti munakasvinkistä, enpäs ole muistanutkaan että uunissakin semmoista voisi tehdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää munakas oli mullakin pitkään "poissa listalta", kun en muistanut miten helppo ja nopea ruoka siitä saadaankaan!

      Poista
  2. Munakas tulee ehdottomasti kokeiluun, olipa nopsa kiva ohje ja vielä helppo :) Kiitos <3 Ja toinen kiitos eilisestä, aika vaan loppu kesken ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva vihdoin tavata! Tällä meidän porukalla loppuu aina ilta kesken, ollaan me kaikki niin huippunaisia <3 :)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)