torstai 10. joulukuuta 2015

Kotiköllöttelyä

Voi meidän pientä Suuttujaa.

 Eilen illalla se raakkui kuin varis, yön rohisi kuin porsas ja tänään sen yskä kuulostaa koiran haukulta. 
Aamulla ylösnoustuaan se mitään sanomatta kömpi sohvalle ja nukahti siihen. Puoli kymmeneen asti se siinä lopulta tuhisi unta, reppana <3




Täällä me siis ollaan vietetty kotipäivää, takassa tulia poltellen ja lastenohjelmia katsellen. 




 Tabletti kyllä pelastaa tällaiset sairaspäivät kun voimia muunlaiseen toimintaan ei ole. 




Minä sain siis ylimääräisen kotipäivän ja olenkin hissukseen pessyt pyykkiä ja kohennellut nurkkia siivoilemalla, fiilistellyt ja poltellut kynttilöitä ja silitellyt pientä poikaa. Melko ihanaa oikeastaan.




Taiteilin aikani kuluksi näiden kynttiläpullojen kauloihin niitä edellisen postauksen fimo-massasta tehtyjä koristeita. 




Ja tottahan minäkin kun muutkin! Eilen illalla sain vihdoin valmiiksi ja tänään kuvattua tämän kranssin. Näitä suodatinpusseista tehtyjä kransseja on nyt vilahdellut facebook -ryhmissä ja blogeissa paljon ja pitihän se kokeilla itsekin sellainen tehdä. Vähän pitkäpiimäistä näpertelyä mun makuun, mutta tulos on kyllä yllättävän kaunis! Pitää kehittää joku kaunis nauha tuohon vielä, nyt sitaisin pikaisesti vaan pätkän juuttinarua.



Sellaista tänne meille. Nyt pidetään peukkuja, että pieni mies paranee pian, sillä muuten tämän äitihenkilön viikonloppusuunnitelmat heittää häränpyllyä. 




6 kommenttia:

  1. Voi reppanaa :( Täällä on kanssa tämä järkky flunssa saanut meidät aikuiset, melkein, puolikuntoisena olen töissä ollut. Onneksi huomenna on perjantai ja odotettu viikonloppuvapaa, jee!
    Koittakaa jaksaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan pöpöt, niitä on nyt liikkeellä ihan hirvittävän paljon :( Pikaista paranemista sinnekin! Toivottelen hyvää ja tervehdyttävää viikonloppua siis <3 :)

      Poista
  2. Meillä on kans kahtena aamuna herännyt (hitusen turhan aikaisin) yksi tyllerö nenä aivan tukossa. Päivän mittaan ihan kunnossa on mutta yöllä menee nenä ihan tukkoon... Pikaista paranemista sinne teille, toivottavasti suunnitelmia ei tartte muuttaa! :)

    VastaaPoista
  3. Ääh, ihme tauteja nyt liikkeellä. Johtuukohan nää siitä ettei ole pakkasia tappamassa bakteereja ja viruksia? Täällä on kuulemma niin koulussa kuin päiväkodissakin enterorokkoa tarjolla :(
    Nyt näyttäis että mun viikonloppusuunnitelmat toteutuu! Suuttuja on kröhäinen ja nenä valuu, mutta kuumeeton ja virkeä, syö ja nukkuu hyvin, niin sen voi laskea mummolaan hoitoon ja lähteä itse vähän rimpsalle :P

    Mukavaa viikonloppua ja pikaista paranemista nuhanenälle <3 :)

    VastaaPoista
  4. Monessa blogissa onkin näkynyt ihan tajuttoman hienoja juttuja mitä on tehty suodatinpusseista ja oonkin parissa blogissa maininnut kuinka valkoisista pusseista tulisi hienoja koristeita vaikka häihin. Pienellä budjetilla kivoja koristeita ja mielestäni aika juhlaviakin. Eikä välttämättä edes huomaa, että ne on suodatinpusseista tehtyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ehdottomasti näistä syntyisi vaikka mihin juhliin koristeita, häuhin, ristiäisiin, konfirmaatioon! Eikä tällaista kranssiakaan ole pakko suodatinpusseilla toteuttaa, voihan nuo ruusukkeet halutessaan tehdä silkki-/kreppipaperistakin! :)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)