sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Blogitreffit ja focaccia -leivän ohje

Meillä oli eilen iltapäivällä/illalla pitkästä aikaa taas blogitreffit. Tällä kertaa kaikki pääsivät tulemaan ja oli ihana höpötellä saman pöydän ääressä monta tuntia! Meillä on ihan mielettömän ihana porukka ja meteliä riittää kun meidät isketään samaan tupaan :D

Minä taas kerran huokailin Helin kaunista taloa ja olen entistä varmempi, että haluan lautalattiat koko taloon ja avoportaat! Helillä on hurjan kaunis sisustus ja paljon avaraa tilaa, ihailen tuota taitoa pitää koti selkeänä.  Minulla tuppaa kertymään tavaraa/sisustussälää/kaikkea(!) nurkkiin ihan turhan paljon.





Jokainen toi taas tullessaan jotain syötävää yhteiseen pöytään, minä tein focaccia -leipää, edellisen postauksen siemennäkkäriä ja tsatsikia. Vähän sumplimista teettää keksiä kaikille sopivia ruokia, kun yksi on karkkilakossa, yksi sokerilakossa, yksi gluteeniton, yksi viljaton ja yksi osallistuu vegaanihaasteeseen. Hirmu paljon hyviä ruokia me kyllä tuohon rajoitelistaan nähden syötiin! Oli kasvissosekeittoa, leipää, marjapiirakkaa, suolakeksejä ja makeita herkkuja joka lähtöön!

Tein ensimmäistä kertaa ikinä gluteenitonta focacciaa ja se onnistui yli odotusten. Tässä blogisiskojen pyynnöstä resepti siihen.

Focaccia
(gluteenitot, vegaani)

4dl vettä
1rkl psylliumjauhetta
1pss kuivahiivaa
1rkl siirappia (tai hunajaa)
2,5dl tattarijauhoja
1,5dl kaurajauhoa (varmista gluteenittomuus)
1,5dl Semper fin mix tai perunajauhoja
1,5tl suolaa
1dl oliiviöljyä

Pinnalle: 
3rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
rosmariinia
aurinkokuivattua tomaattia
kirsikkatomaatteja

 : Sekoita jauhot ja kuivahiiva sekaisin. Ota lämmintä +42 asteista vettä ja liuota siihen suola sekä siirappi. Sekoita kuivat aineet nesteeseen vatkaten kevyesti. Lisää lopuksi oliiviöljy ja sekoita taikinaan. Taikina jää todella löysäksi, eli ei huolta! Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan tai pellille ja anna kohota lämpimässä paikassa liinan alla 30-40 minuuttia. 

Leivän kohotessa, puolita kirsikkatomaatit ja aurinkokuivatut tomaatit. Purista valkosipulinkynsi oliiviöljyn sekaan. Laita uuni kuumenemaan 170 -asteeseen kiertoilmalle. 
Kun leipä on kohonnut, voitele sen pinta valkosipuliöljyllä, tiputtele pinnalle kirsikkatomaatin puolikkaita sekä aurinkokuivattua tomaattia. Ripottele lopuksi pintaan rosmariinia ja sormisuolaa.  
Paista uunin keskitasolla noin 40 minuuttia.
Anna valmiin leivän jäähtyä ennen kuin leikkaat sen annospaloiksi. 


Tämä leipä on hyvää sellaisenaan tarjottuna lämpimän keiton tai salaatin kylkiäisenä. En tajunnut napata kuvaa tästä leivästä, mutta ainakin Jessican blogista löytyi yksi kuva, joten käy siellä kurkkaamassa jos ulkomuoto jäi mietityttämään! :)


Kiitos vielä kivoista treffeistä illan emännälle Helille /Kotoisaa arkea ja mukana olleille:
Krisselle / Arjen helmiä
Lauralle/ Raparperin alla

Nähdään pian uudestaan! 
 







8 kommenttia:

  1. Itse taas tykkään runsaasta ja boheemista sisustuksesta. Ja sinun kotisi on myös kaunis tilpehööristä huolimatta. Se on teidän näköisenne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset kodit ja tyylit on rikkautta. On ollut hurjan kivaa päästä kyläilemään erilaisiin kauniisiin koteihin näiden blogitreffien ansiosta! :)

      Poista
  2. Kiitos ihanista trefeistä sinullekin ♥ On ollut ilo saada tutustua teihin kaikkiin. Kuten Helikin sanoi, teisä kaikista on tullut iso ja tärkeä osa elämääni ♥

    Kiitos focaccia ohjeesta! Ohje tulee niiin tarpeeseen...kasvissosekeittoakin tekee jo taas mieli, hih...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on niin hyvä porukka <3 Minäkin eilen tein kasvissosekeittoa ja kylkeen gluteenitonta naan-leipää, sekin oli ihan älyttömän hyvää! :P

      Poista
  3. Odotan jo ensi kuuta innoissani, kiitos eilisestä ♥ Arvaappa mitä meillä tehdään keskiviikkona ruoaksi? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sumplitaan sopivaa treffiviikonloppua, laittelen teille pian ehdotusta tulemaan! :)
      Keskiviikko keittopäivä? ;)

      Poista
  4. Mitenkäs mulla on jäänyt tähän kokmentoimatta vaikka oon tota reseptiäkin jo muutaman kerran kurkkinut. :D Nyt mulla on se uunissa, tosin vähän eri jauhoilla tein (gluteenittomana kuitenkin).

    Treffeilläkin oli silloin(kin) taas niin mukavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että reseptistä on ollut iloa! :) Minä tein kanssa tätä uudemman kerran ja korvasin osan tattarijauhoista kaurajauhoilla ja tolla fin mixillä kun en tattarista niin kauheasti välitä :P Hyvää tuli niinkin!

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)