perjantai 6. toukokuuta 2016

Aurinkoista äitienpäiväviikonloppua!

Jokos siellä on äitienpäivälahjat hankittu ja kortit raapustettu? 
Me käytiin tänään vähän ostoksilla sunnuntaita ajatellen, 
mutta luonnollisestikaan en voi vielä paljastaa mitä tuli hommattua ;)




Ihan uskomatonta miten luonto on vihertynyt ihan parissa päivässä! 
Minä olen ollu työharjottelussa nyt useammalla viikolla ja ajellut ympäri kyliä. 
Yhtäkkiä vaan huomasin, kuinka ojanpenkat ja pellot alkoivat vaihtaa väriä! 
Kevät ja alkukesä on niin kaunista aikaa, että ihan tässä pakahtuu! 

Työharjoittelussa on ollut mukavaa ja mummot ja vaarit ovat olleet aivan ihania. 
Tänään sain eräältä mummolta pienen kimpun valkovuokkoja ja hyvän äitienpäivän toivotukset <3 
Ja eräältä papalta kehoituksen tulla polvelle istumaan, mutta ei siitä sen enempää ;)

Minkälaisia viikonloppusuunnitelmia teillä on? Me ajateltiin ihan vaan kotoilla. 
Todennäköisesti grillataan, saunotaan ja ollaan vaan koko perhe yhdessä. 
Ulkona ja kotipihalla tulee varmasti oltua urakalla jos säät pysyvät näin kauniina ja lämpöisinä. 
Pitäisi ehkä ostaa tikkatauluun uudet tikat ja ottaa pienet kisat? 



Eilen kaivelin pihan pöydälle viimekesäisen liinan ja penkkeihin lampaantaljan sekä tyynyjä. 
Leivoin pitkästä aikaa kauralastuja ja katoin päiväkahvit omenapuun alle. 

Tuollaisia aurinkoisia arkipyhiä voisi olla enemmänkin kalenterivuoden aikana.


Iloista ja aurinkoista viikonloppua teille ihanille! 

Minä pomppaan ylös tästä sohvalta ja kuuntelemaan lintujen iltaviserrykset 
ja vien tuon vieressä melskaavan koiranpennun pihalle.


8 kommenttia:

  1. Kauralastut on niin hyviä <3 Ihania kuvia...ja sellaisia ne papat on, pilkettä silmäkulmassa ;)
    Nauttikaa viikonlopusta!
    Täällä menee lauantai opiskellessa ja toivottavasti sunnuntaina ehditään vain oleilla kotosallakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauralastut on niin helppoja ja hyviä että niitä olisi syytä tehdä useamminkin!
      Nää papat on kyllä mainioita! :D
      Tsemppiä lauantain opiskeluun ja nautinnollista sunnuntaita <3

      Poista
  2. Voi kuinka tästä päivityksestä huokuu taas teidän onni! Hyvältä kuulostaa teidän suunnitelmanne.

    Me kokoonnutaan sunnuntaina läheisten kanssa meille äitienpäivä kahville. Huomenna teen hyydyke- ja voileipäkakun. Äidin lahjan ostin jo viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on asiat hyvin ja syytä olla kiitollinen, ihana kuulla että se näkyy myös ulospäin <3 Kiitos taas Krisse kauniista sanoistasi :)

      Sun kakut on kyllä niin kauniita ja hyviä! Teillä on varmasti ihana kahvihetki tulossa <3 Rentoa viikonloppua!

      Poista
  3. Mulla on vielä äitienpäivälahjan teko kesken. Saattaa tulla kiire, mutta niin mulle aina tulee. :D
    Alkoipa muuten tehdä mieli kauralastuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauralastut kuuluu kesään! Mikään ei ole parempi jälkiruoka kuin vaniljajäätelö, kauralastut ja tuoreet mansikat <3 :P

      Poista
  4. Ihana postaus ja ihanat kuvat.
    Tosi kaunis kannu ja lasit!!♡
    Jos oikein luin niin Riviera Maisonin näyttäisi olevan, -aivan ihanat!
    Aurinkoisia kevätpäiviä koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Titti <3 Kannu ja lasit on itseasiassa muoviset! Eli tosi hyvät puutarhaan ja mökille :) Ja oikein luit, ne tosiaan on Riviera Maisonin setti.
      Aurinkoista toukokuuta sinne myös! <3

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)