sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Blogitreffeillä

Katja blogista Sydämellä tehtyä kutsui meidät torstaina viettämään iltaa kotiinsa. 
Katjan mies grillasi meille herkkuja ja me naiset turistiin taas iltamyöhään kaikkea maan ja taivaan väliltä.


 

Katjalla on niin kauniisti sisustettu koti, että oli ihan pakko ottaa muutama kuva tänne teidänkin ihailtavaksi! Katjalla on kekseliäitä pienen kodin ratkaisuja ja kovin kauniita yksityiskohtia. Tätä kotia on selvästi laitettu rakkaudella ja taidolla <3

Ja voi mikä suloinen sohvanvaltaajakin siellä asustelee!
 

 Katjan kodissa sisustustyyli jatkuu ihanan yhteneväisenä huoneesta toiseen. 
Kaikkialla on vaaleaa, valoisaa ja ripaus romanttisuutta.  
Minä ihastuin tähän tyttöjen huoneen valaisimeen ja vanhaan klaffipiironkiin. 
Just sellaista prinsessahenkeä olematta kuitenkaan liioiteltua!


Terassikin oli niin lokoisa lavasohvineen ja runsaine kukkineen ja lyhtyineen <3 


 

Meidän treffi-illaksi sattui hieman sateinen ja pilvinen sää, 
joten päästiin oikein kunnolla tunnelmoimaan kynttilöiden loisteessa. 
Hämärtyvä ilta, maittava ruoka ja hyvä seura. Mitä muuta voi ihminen vapaaillaltaan toivoa?

 

Kiitos Katja kutsusta ja erityiskiitos keittiömestarina toimineelle miehelle! 

Kiitos myös mukana olleille;

Krisselle Arjen helmiä
Lauralle Raparperin alla

te olette niin huippismahtismuijat! 

 

10 kommenttia:

  1. Kivoja nuo bloggaritapaamiset!Saa uusia ystäviä sitä kautta.Kaunis koti kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin oikeassa! Hurjan kivaa tutustua uusiin ihmisiin ja saada vieläpä kutsuja erilaisiin koteihin. Meillä on todella kiva porukka kasassa <3

      Poista
  2. Ihanaa miten eri ihmiset ottaa erillaisia kuvia😊 Ihan erillsiselta Katjan koti näyttää taas❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse ihastellut samaa asiaa! On tosi hauskaa nähdä muiden samaan aikaan, samasta paikasta otettuja kuvia! :)

      Poista
  3. Kiitos itsellesi, Marika ♥ Oli ihana nähdä pitkästä aikaa. Minustakin tuo sisustuksen yhtenäisyys on mahtava juttu. Itsellä vain haaveissa, huoh...Tosi ihania kuvia olet taas napsinut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, joo totta. Yhteneväisyys täällä omassa kodissa...niin missä se luuraa? No ehkä sekin päivä vielä joskus koittaa kun saadaan toi yläkerran remontti joskus toteutettua?! :P

      Ja kiitos, mutta mun mielestä sulla taas oli aivan mahtavat ja tarkat kuvat Katjalta! Katjan koti on kyllä kuvauksellinen <3

      Poista
  4. Kiitos Marika kauniista kuvista, on jännä nähdä oma koti jonkun toisen silmillä ♥ Ilta oli ihana, toivottavasti nähdään pian :)
    Aurinkoista uutta viikkoa ja paranemista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös olekin jännää! Ja kaikilla vielä pikkuisen erilaiset kuvat ja tarinat :)
      Koitetaan nähdä mahdollisimman pian! <3 Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle myös!

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)