lauantai 30. joulukuuta 2017

Välipäivien alennusmyynnit

Jokos te olette käyneet hyödyntämässä joulunjälkeiset alennusmyynnit? Teittekö löytöjä?

Itse päätin lähteä katsastamaan välipäivien alennusmyynnit heti pyhien jälkeen. Lapset pääsivät samalla käyttämään pukilta saamansa lahjakortit ja valitsemaan itselleen mieluisia vaatteita ja juttuja.
Kiitos joulupukki, me oltiin vissiin superkilttejä tänä vuonna! Lahjoja oli valtavan paljon ja kaikki niin mieluisia taas kerran ❤

Tällä kertaa päätin pitää järjen mukana ostosreissussa enkä päästänyt mopoa keulimaan. Ja koska molemmat lapset saivat omat vaatelahjakorttinsa, etsin lähinnä omaan vaatekaappiini täydennystä; yksinkertaisia ja yhdisteltäviä vaatteita ilman kuoseja ja kuviota. Peruskäyttövaatteita eikä mitään ihmeellisyyksiä, jotka unohtuvat erikoisuudessaan kaapin kätköihin. Niitä hutejakin on siis tullut tehtyä joskus, mutta nyt niistä viisastuneena pysyttelin perusasioiden äärellä, heh.


 


Minulla ei ole oikein koskaan ollut ruskeita vaatteita. En muista, että edes lapsena olisin kärsinyt ruskeista vakosamettihousuista tai villapaidoista. Ne taisivat koskettaa enemmän 70-luvulla lapsuuttaan viettäneitä sisaruksiani? 
 Maitokahvin ruskea pocho kuitenkin houkutteli sovituskoppiin, eikä se oikeastaan ole yhtään hullumpi väri itselleni! Vaikka väri on tummahko niin se ei tee samaa kalpeus -efektiä kasvoihin kuin musta väri. Lisäksi se on helppo yhdistää vaatekaapista jo löytyvien vaaleanpunaisten, valkoisten ja mustien vaatteiden kanssa.


 


Ponchon lisäksi löysin valkoisen ohuen neuleen ja vanhan roosan väriset treggingsit. Paita oli -50% ja hintaa jäi enää 15 euron verran, samoin kuin tuon ponchon. Housuista maksoin kympin. Nämäkin käyvät kaikki hyvin yhteen ja itseasiassa ulkoilutinkin housuja ja neuletta Jumbon ostosreissulla. Vaatteet pääsivät suoraan käyttöön siis eivätkä jääneet kaapin perukoille lojumaan.

 
 


Jumbossa minun on aina pakko päästä käymään Mangossa  ❤ 
Tälläkään kertaa en pettynyt! 
Löysin ihanan pehmoisen perusmustan pitkähihaisen neuleen. Näitä tarvitaan aina! Toinen musta pitkähihainen neule löytyi 9 eurolla Gina Tricotista. Molemmissa on hieman pyöristetty helma, mikä tekee niistä vähän naisellisemmat ja jotenkin kivemmat.

 
Minun täytyy tunnustaa yksi asia. Ostin alkusyksystä Mangosta ihanat mustat biker -treggingsit, juuri oikeankorkuisella vyötäröllä, joka piilottaa armollisesti mahamakkaran alleen. Uusista housuista ihastuneena laitoin ne päälleni vuoden viimeiselle mökkireissulle ja arvatkaa unohdinko ne sinne tuvan kaappiin! Krääääh! Nyt joudun odottamaan pitkälle kevääseen mökkikauden avausta ja housuja, vaikka ne olisivat olleet täydelliset myös talvikäyttöön.



 


H&M:sta tilasin normaalihintaisen Nicki Minaj -hupparin, 
mutta sain tilauksesta -20% alennuksen kertyneillä asiakaspisteillä. 

 Huppari on scuba -materiaalia ja oversize -mallia. Tilasin tottuneesti normaalin M-kokoni, vaikka tiesin hupparin olevan "liian suurta kokoa", koska usein noissa oversize -vaatteissa on kuitenkin normaalia mitoitusta olevat hihat. Noh, tässä ei kyllä ollut ja nyt paremmalla tiedolla olisin voinut tilata parikin kokoa pienemmän hupparin itselleni.


 


Huppari on kaikessa isoudessaan aivan ihana! Siis niin mahtavaa materiaalia ja ylimukava päällä, etten sekuntiakaan ajatellut palauttavani sitä. Puuteriroosa värikin on niin minua ❤ Tämä käy kesällä mekosta valkoisten tennareiden kanssa ja nyt se on kivan muhkea yläosa leggareille.


 


Lisäksi tilasin paketin rengaskorviksia. Halpiksia, koska minulla on tapana hukata toinen pari jonnekin. Työn vuoksi käytän korviksia vain vapaapäivinä ja silloinkin vain jos olen menossa jonnekin lähikauppaa pidemmälle.  




 Elloksen tilaus on vielä tulematta ja sieltä on tulossa muutama musta lyhythihainen paita kivoilla yksityiskohdilla, vaaleanpunainen neulemekko ja pitsinen pusero. Keväisempää siis jo! 
En kuitenkaan ihan vielä ala odottamaan kevättä, odotan toistaiseksi vielä talvea ;) Olisi ihanaa saada paukkupakkaset, valkoiset hanget ja kirkkaat päivät! Odotan pulkkamäkeä, ulkona juotua kuumaa kaakaota, jäälyhtyjen tekemistä ja paksuihin neulepaitoihin käpertymistä. 




 

6 kommenttia:

  1. Minäkin kävin heti pyhien jälkeen tsekkaamassa vähän alennusmyyntejä. Etsin lähinnä itselleni uusia talvikenkiä ja tonttuja tulevien joulujen varalle. En läytänyt kumpiakaan! Kuvittelin saavani joulun jälkeen tonttuja edullisesti, mutta ne oli ilmeisesti myyty jo ennen joulua alehinnoin kaikki pois. Tylsää! Ostin kuitenkin itselleni yhden pitkän collegepuseron, jonka sain puoleenhintaan. Tarvetta olisi muillekin perusvaatteille, mutta nuukuus iskee alessakin enkä raski sitten ostaa edullisiakaan vaatteita itselleni. Niinpä kuljenkin aina samoissa, vanhoissa ryysyissä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Uudet farkut ostan vasta sitten, kun vanhat kuluvat haaruista puhki. Sinä olet kuitenkin tehnyt kivoja löytöjä. Mukavaa vuoden vimeistä päivää Sinulle, Marika ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska muuten, että silloin kun oikein lähtee jotain tiettyä asiaa metsästämään, niin ei muuten varmasti löydy! Sama jos menee rahattomana kauppaan, silloin löytyisi vaikka mitä, mutta muulloin ei :D
      Mulla on myös toi perusvaate -tarve, eikä niitä kyllä usein tule ale -rekeissä vastaan. Eniten kuitenkin käytän mustia leggareita, pitkiä trikootoppeja ja yksivärisiä neuleita...

      Ihanaa alkanutta vuotta sulle Krisse! ❤

      Poista
  2. Alessa ei ole vielä tullut juurikaan käytyä,paitsi verkkokaupan alennusostoksia on tullut tehtyä.Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netin alet onkin ihan omaa luokkaansa! Eikä tarvitse pää märkänä laukata kaupasta toiseen etsimässä :D Mulla vaan tulee aina niin tuska odottaa pakettia ettei millään malttais!

      Hyvää alkanutta vuotta sinnekin Aikku! ❤

      Poista
  3. Rahat tulee vasta ensviikolla😢. Mutta mulla ei oikeestaan ole kuin uudelle toppatakille tarve. Ja ehkä kyllä muutamalle neuleellekin ois oikeasti käyttöä.
    Pojan kanssa me katsastetaan sattuneesta syystä Zalandon valikoima😉. Kiitos❤️. Äitiystävällinen valinta😅.
    -Nipsu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toppatakki onkin vaativa hankinta! :O Mä löysin toissa talvena itselleni perusmustan pyllyn peittävän toppatakin edullisesti Prismasta :D Tosin nyt vetoketju temppuilee ja saumat ratkeilee, eli ei mikään pitkäikäinen ostos ollut se. Cubuksesta löysin syksyllä ihanan "läskitakin", lyhyen paksun ja niin ihanan vaaleanpunaisen, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Viis siitä, että näytän se päällä porsaalta :P

      Kiva että lahja oli mieluinen ❤ Hyviä shoppailuita, toivottavasti jotain kivaa löytyy! :)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)