keskiviikko 19. joulukuuta 2018

5 yötä jouluun!


Tunnelma tiivistyy, ilmassa leijuu jännitys ja talven taika ♥


 


Meidän ekaluokkalainen uskoo vielä joulupukkiin ja neljä vuotta vanhempi isosisko varjelee salaisuutta pikkuveljeltään liikuttavan varmasti. 

 
 


Täällä mietitään siis ääneen onko tontut varmasti toimittaneet tonttupussiin jätetyn toivomuskirjeen joulupukille. Samaan hengenvetoon todetaan, että kirjeestä jäi kyllä puuttumaan vielä yksi juttu, mutta sen voi äiti tai isikin käydä ostamassa ja antaa joululahjaksi. 
Niin hassu tuo lapsen ajatusmaailma, että joulupukki tuo lahjat, mutta niitä tulee myös perheeltä ja sukulaisilta ja mekin ostetaan lahjoja muille. Joulupukkia ei sattuneista syistä tänä vuonna tilattu, koska pari vuotta takaperin lapset menivät pukin tulosta aivan puihin ja tunnelma oli aika...jännä. Eli meillä lahjat ilmestyvät kuusen alle joko edellisyönä tai sitten hautausmaalla käynnin aikana ja se on ollut oikein toimiva systeemi.


 


Joulusiivoukset on nyt kutakuinkin tehty, perus pintojen pyyhintä ja puhtaiden pyyhkeiden vaihto riittää ennen aattoa. Ilmeisesti odotan joulupukkia saapuvaksi tv-kaapista, koska eilen piti sekin pestä pölyistä sisäpintoja myöten, hahha! Mutta luulen, että siivotakin saa vielä, sillä aion huomenna pölläyttää jauhopussit vielä levälleen ja testata taatelikakun reseptiä! Luin, että se paranee vain kun saa levätä pari yötä jääkaapissa ennen tarjoilua! Toinen joulun jälkkäripöydän lemppari on luumurahka. Teen senkin helpoimman kautta, eli tuuttaan samaan kulhoon maitorahkan, vaahdotetun kuohukerman ja purkillisen luumumarmeladia. On todella hyvää, suosittelen!


 


Ensimmäinen joulukuusi tuli meille jo itsenäisyyspäivänä ja se sai heti ylleen valot ja koristeet. Toinen kuusi (kyllä, luit oikein!) haettiin sunnuntaina ja se saa jäädä ilman koristeita ja olla kaunis ja ihana aivan omana itsenään! Voi miten minä rakastankaan noita kuusia ja sitä tuoksua ja tunnelmaa mitä ne tuovat mukanaan!

Mutta nyt nukkumaan, viisi yötä enää! Ihan alkaa äitihenkilöäkin tässä jännittää! 

 

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana joulutunnelma❤ nautitaan tästä! Ja hei niin upea kuusi 🌲

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna ❤ Tuo kuusi oli kyllä pieni ja sievä! Toinen, vielä pienempi on yhä paikoillaan keittiössä, enkä tiedä milloin raaskin laittaa sen pois kun se ei juuri varistakaan vielä!

      Hyvää alkanutta vuotta ihana! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos paljon, anteeksi kun vastaaminen on kestänyt kauan! Ihanaa talvista alkanutta tammikuuta sinulle Tuija! ❤

      Poista
  3. Teillä on niin nättiä ♥ Samanlaisia touhuja ollut täälläkin ja just tein jouluhalon jälkkäriksi. Tai oikeeastaan kaksi, toinen tarjoillaan tänään kun tulee vieraita ja toinen aattona :) Ihania joulutohinoita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu! ❤ Kivaa tammikuuta ja alkanutta vuotta sulle kaunokainen! :)

      Poista
  4. Niin kauniita kuvia! Ihania joulun viimeisiä hetkiä teille ♥

    VastaaPoista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)