tiistai 14. tammikuuta 2014

Aurinko näyttäytyi

Ja sain vihdoinkin otettua edes vähän paremmat kuvat jo viime viikolla ompelemistani jutuista. Ei ne kuvat päätä huimaa vieläkään, mutta saa noista jotain selvää?

Facebookin ompeluryhmässä on perjantaisin tapana ommella joku ennalta sovittu juttu ja kuva laitetaan myöhään perjantaina illalla kaikkien nähtäväksi. Me oltiin perjantaina juuri tuohon ompeluaikaan Messilässä asuntovaunulla, joten minä ompelin nämä jo alkuviikosta. Tällä kertaa piti inspiroitua jostakin esille ladatuista viidestä kuvasta, ja hei, minähän inspiroiduin!

Ompelin tytölle keltaisesta trikoosta legginssit ja painoin mustalla kangasvärillä ja Tigerista ostetulla leimasimella viiksiä; mustia tuuheita viiksiä. Näistä tuli aika hauskat!



Suuttujalle tein samasta trikoosta housut raitaresoreilla ja vapaalla kädellä sudin samaisella kangasvärillä "polvipaikat". Ne tulivat vähän turhan alas, mutta on ne silti ihan kiva yksityiskohta muuten peruspertsa housuissa.



Ja molemmille tietysti asuun sopivat pipot, mustasta trikoosta ja päälle keikkumaan pieni hupsu tupsu.



Takana on tuollainen raitaresorin pätkä tehosteena



Tykkään kovasti nyt tästä musta-valkoinen-keltainen -väriyhdistelmästä! Raikas, reipas ja keväinen. Ehkä retrokausi alkaa hieman väistyä...no tuskin, mutta hauska tehdä muitakin juttuja välillä!



 


 Mitäs te tykkäätte?





2 kommenttia:

  1. ompahan aivan ihanat niin vaatteet, kuin lapsosetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Jotenkin toi keltainen keväinen iskee tosi lujaa nyt, vaikka elellään ihan paukkupakkasia.

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)