maanantai 17. maaliskuuta 2014

Tullaan tutuiksi

Pikkuhiljaa alan tulla tutuiksi saumurin kanssa, osasin jopa vaihtaa langanväriä! Wuhuu, hyvä minä! (sarkasmia, jos ette arvanneet)

Olen marinoinut melko pitkään Käpyseltä tilaamaani Suomut -jerseytä, kun en ole pystynyt päättämään mihin sen raaskin käyttää. Tyttö ihastui kankaaseen jo silloin kun sen postista hain ja haikeana huokausten saattelemana on todennut moneen kertaan, ettei siitä kuitenkaan riitä hänelle mitään. 
Nyt taisi käydä niin, ettei siitä riitä enää äidille mitään...


Suuttujalle housut löyhästi ob:n leggarikaavaa mukaillen. Laskin reilusti haaraa, lyhensin lahkeita ja jatkoin niitä pitkillä resoreilla. Leggareista syntyi haaremit.



Eskari sai tyttömäisen puseron. Kaulukset on maalattu kangasvärillä vapaallä kädellä ja pääntiellä on siis musta resori, joka ei kuvasta välttämättä käy ilmi. 





Nuorimies ei taaskaan innostunut kuvaamisesta ollenkaan, enkä näin aamutuimaan ryhtynyt sitä herkuilla lahjomaan, vaikka se olisi varmasti tuottanut halutun tuloksen. No, näillä mennään.





 

Näissä meidän lapset näkyvät tänään Turussa ja Baltic Princessillä! Se on heippa ja täältä tullaan Hevisaurus! 



 

4 kommenttia:

  1. kivat lasten asut ja ihana kangas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Lapsetkin tuntuivat tykkäävän suomuistaan.

      Poista
  2. Ihanat pöksyt ja pusero! Kaulus toimii tosi kivasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Joskus kokeilu kannattaa, toisinaan ei. Nyt kävi tuuri ja visio ja käytäntö kohtasivat :D

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)