keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Entä teillä?

Minä periaatteessa tykkään matoista, mutta olette ehkä huomanneet, että käytännössä meillä ei kuitenkaan ole mattoja lattioilla. No okei, paitsi kuistilla kurastoppari.

Ihastuin Stockmannin hullujen päivien vaaleanpunaiseen puuvillamattoon kuitenkin ensisilmäyksellä ja koska en voinut perustella itselleni miksi EN ostaisi tuota kyseistä ihanuutta niin tartuin siihen tietenkin. 

Mutta vain muutan minuutin jälkeen, kun olin maton asetellut paikoilleen, oli se jo vinossa.

Olin siis unohtanut jotain oleellista. 

Sen, ettei matot vaan toimi pienten vilkkaiden lasten kanssa samassa taloudessa. Ainakaan meillä.
Miten teillä? 




Kas näin.
Suuttuja juoksee matot vinoon, pyörittää ne rullalle tai ryömii niiden alle. Se saa siirrettyä jopa sen paksun ja painavan karvalankamaton tuolla meidän alakerran takkahuoneessa. 



Lisäksi matot yleisesti ottaen keräävät kaikki roskat itseensä. Voi rasitus. Mutta kun tuo väri on aivan täydellinen ja matto tosi suloinen itsessään. Pitäisikö nostaa se rullalle tohon seinustalle koristeeksi, heh.


Harmaan ja vaaleanpunaisen harmonia on täydellinen, joten ihan näin helpolla en luovuta! Kertokaahan toimiiko Ikean liukuestematot vai saisiko ihan Etolasta tai Prismasta jotain vastaavaa? Millä minä liimaan tuon tuohon paikalleen, jakakaa vinkkinne!?

10 kommenttia:

  1. Meillä saa onneksi ainakin useimmiten olla matot rauhassa. Lattiat on niin järkyttävän kylmät, että mattoja pitää olla joka huoneessa (ja noi meidän lattiat on törkyrumat, joten jollain ne pitää peittää). Alkuun mietin, että pitäiskö jotain kumimattoviritystä laittaa likan huoneen virkatun maton alle, mutta melkein 5 kg:n painoinen matto on kyllä saanut olla rauhassa jopa tolta pieneltä sisustajalta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku jarrusukka tohon meidän vaaleanpunaiseen unelmaan olisi kyllä keksittävä :D Tai käsipainot kumpaankin päähän mattoa?

      Poista
    2. Lauantaina saat vielä yhden maton paikallaan pidettäväksi. :D

      Poista
  2. On meilläkin aina matot rullalla, vaikka on vaan isoja ihmisiä. Koirat etenkin saa kyllä matot todella ruttuun, kun ottavat sisällä spurtteja. Sitten vaan suoristelen... ei siinä oikein muu auta.

    Mä oon vähän sellanen tekstiilien karttaja, peruja varmaan siitä kun lapset oli pieniä ja aina oli kaikki sohvatyynyt pitkin lattioita. Myös elukat karvaa (ja oksentaa yms) joka paikan, enkä suuremmin tykkää siitä. Siispä meilläkään ei ole kauheesti mattoja, esim yläkerrassa siinä avoimessa tilassakin vaan yksi kapea räsymatto. Jotenkaan en niitä kuitenkaan kaipaa enempiä. Meillä ei itse asiassa ole verhojakaan kuin alakerran ikkunoissa... eikä varmaan koskaan tulekaan. Myöskään ah niin söpöt sohvatyynyt taikka torkkuhuovat ei ole rantautunu meille suuremmin. Inhoan, kun kaikki tekstiilit on aina täys karvaa...

    Söötti on tuo vaaleanpunainen matto, koita nyt vaan kestää rutut ja tottua niihin, että saat pitää mattosi... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä suoristelen ja nostelen niitä sohvatyynyjä ja torkkupeittoja ja nyt vielä oion maton kulmia, phuuuh! Rasittavaa olla tällainen tarkka nihilisti :P Alakerrassa meillä ei olekaan niin paljon tekstiilejä juurikin kanien ja niiden karvojen vuoksi. Ja se ainokainen matto siellä alhaalla on juurikin kanien takia sinne laitettu, ne kun rakastaa röhnöttää siinä kylki kyljessä <3 Mutta sillä matolla en suosittele kulkemaan mustilla sukilla, hehh.

      Poista
  3. Meilläkin vain muutama matto ja ne kaikki ovat virkattuja mattoja. Tykkään että on avaraa joten sen vuoksi meillä ei suuria mattoja ole. Virkatut matot on myös helppo laittaa pesukoneeseen aina kun siltä tuntuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkatut matot on kyllä niin <3 !! Minä myös tykkään että on avaraa, mutta sitten toisaalta tykkään kaikista kauniista esineistä ja tekstiileistä ja niitä tuppaa kertymään liiankin kanssa.

      Poista
  4. Matot ovat kivoja, mutta koiraperheessä niitä saa kiikuttaa pesulaan hela tiden. Onneksi pesula on lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin uskoa :D Ja kyllä vaan nuo lapsetkin niitä sotkee :P Eikä edes ole pesulaa lähellä, itse joutuu kuuraamaan pesuhuoneen lattialla tai vaihtoehtoisesti ajaa matot takakontissa tonne "isolle kirkolle".

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)