maanantai 4. toukokuuta 2015

Vappu mökkeillen, mökki vappuillen

Meillä oli tänä vuonna erilainen vappu aikaisempiin verrattuna. Ei hulinaa, vaan rauhallista mökkeilyä oman perheen kesken. Samalla tuli avattua mökkikausi, eikä päivääkään liian aikaisin. Mökillä vihersi jo kovasti, krookukset kukkivat ja tulppaanin lehdet olivat nousseet. Jopa viime kesänä kivikasan päälle viskelemäni valkoapilan siemenet olivat itäneet ja kukat kukkivat kauniisti! Jännä, ettei kukat ole ihan valkoiset vaan tuollaiset hennon vaaleanpunaiset, tosi kauniit silti. 





Se on aina vähän kuumottavaa mennä pitkän talven jälkeen mökille katsomaan miten se on talvehtinut. Vaan siellä se torppa seisoi omalla paikallaan, pienenä ja sievänä. Kaivoon oli noussut vettä ja huussikin tökötti pystyssä. Siivottiin, tuuletettiin ja laitettiin takkaan tulet. Lasten kanssa ripustettiin vielä ilmapalloja ja serpentiiniä tupaan koristeeksi.





Pienen hetken meillä oli varmasti Merikarvian puhtain ja siistein mökki. Mutta vain pienen hetken. Yhdistelmä lapset ja sokerimunkit pitävät huolen, ettei liian siistiksi käy oleminen. 




Tein tänä vuonna ensimmäistä kertaa itse simaa ja täytyy sanoa, etten kaupan simoihin enää koske! Eihän ne maistu simalle alkuunkaan.

"Vähän" meni överiksi toi vappuherkuttelu noin muutenkin, se kun jatkui sunnuntaille saakka...







Kun ei muuta enää keksitty, niin tehtiin lauantaina jälkiruuaksi grillattuja banaaneja ja suklaakastiketta. Luojan kiitos meillä ei ollut kermavaahtoa tai jäätelöä, oltaisiin ehkä haljettu.






Summasummarum, vappu oli miellyttävä. Korvissakaan ei enää soi vappupilli. Mökillä oli ihanaa. Sinne on nyt jo ikävä. Savusauna on lastenkin mielestä huippujuttu. Kotimatka oli pitkä ja pyykkivuori on valtava. 
Näillä mennään ja käynnistellään uusi, toukokuun ensimmäinen viikko! 




7 kommenttia:

  1. Aivan älyttömän suloisesti sisustettu mökki teillä!! ♥♥♥ Mä niin oon haaveillu tollasista erivärisistä hempukoista keittiötuoleista... eikä, en kestä!! ♥ Ja entäpä sitten noi mansikat ja vaahtikset... uuh! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli, aivan ihana kommentti <3 :) Huomasitko sinisen tuvanlattian kenties? ;)

      Poista
    2. Enhän mä huomannu, ajattelin harmaaksi sen. Iik, ihana!!! ♥

      Poista
    3. Siniharmaa se värikartan mukaan oikeasti onkin, mutta enempi mä sen sinisenä näen :) Toimii!

      Poista
  2. Teillä on kyllä tosi ihana mökki ♥ Olet sisustanut sen niin kauniisti. Minustakin nuo eriväriset tuolit on ihanat tuossa pöydän ympärillä. Ja kyllä, herkut on olleet ihan mahtavat, lurps... Vappunne kuullosti oikein hyvältä ja onnistuneelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihana Krisse :) <3 Mökki on niin rakas paikka kyllä, nyt on jo ikävä sinne.

      Noi tuolit onkin kivat löydöt! Vaaleanpunainen ja mintunvihreä oli myynnissä kylän kirpputorin ilmoitustaululla ja lopulta ne haettiin meille melkein mökkinaapurista :D Pöytä ja loput tuolit taas löytyi Helsingistä kierrätyskeskuksesta, pöytä olikin tuollainen valkoinen, mutta tuolit olivat puun väriset, joten ne vain maalautettiin!

      Poista
  3. Heippa hei, en löytänyt sinun sähköpostiasi, olisitko laittanut minulle postia ilona.pietilainen@hotmail.fi :)

    VastaaPoista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)