torstai 12. tammikuuta 2017

Hei me lähdetään opin tielle!


Tämän tyypin kanssa pitäisi aloittaa huomenna koirakoulu!


 


Se on nyt 10 kuukauden ikäinen ja murkkuikä alkaa painaa hiljalleen päälle. Nyt on siis hyvä aika lähteä saamaan vähän oppia tämän juntturan käsittelyyn. Varsinaisia ongelmia sen käytöksessä ei juuri ole, eli meillä on tarkoitus vaan harjoitella sellaista perustottelevaisuutta ja yleisiä käytöstapoja. Mitään intoa agilityyn tai muihinkaan virallisiin harrastuksiin meillä ei tämän kanssa ole. Se on perheenjäsen, jonka käyttäytymistä ja eleitä olisi arjen sujuvuuden kannalta kuitenkin kiva oppia lukemaan.

Toivotaan, että koirakoulu antaa meille eväitä opettaa koiraa ja koira saa uusia kivoja kavereita ja hyvät perustaidot. Faktahan on se, että koira vie minua pian kuin "märkää rättiä", sillä se on jo liki 50 -kiloinen ja säkäkorkeudeltaan 76 senttinen! Aikamoinen mörkö siis kun sille päälle sattuu. Nyt sitä vie tuolla lenkillä täysin sen nenä!! Selvästi sitä on alkanut kiinnostamaan kaikki hajut ja se painaa menemään ihan karhuna kuono maassa ja kuolavanat suupielissä :D Olisko jollain kylän narttukoiralla juoksut?!


 


 Tulen kertomaan edistymisestä kunhan ollaan saatu koulu hyvin käyntiin! Ajatuksissa on myös jatkopostaus aiheeseen (iso)koiranpentu lapsiperheessä, jossa kerron millainen persoona ja perheenjäsen tästä karvapallerosta on vuoden aikana kehkeytynyt. 


12 kommenttia:

  1. Mahtavaa että lähdette koirakouluun. Ystäväni aikoi myös lähteä heidän pentunsa kanssa keväällä. Nyt tuo murkku on aika vouhkale mutta silti niin ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä viisas päätös ja luulen, että olemme liikkeellä juuri oikeaan aikaan, kun koiralla ei vielä ole kovin piintyneitä huonoja tapoja! :)

      Poista
  2. Ihana tuo alun "hymykuva"!! Rasiskin on pentukoulussa pienenä. Käytiin kahteen kertaan, kun nti. on junttura ja poikkeuksellisen fiksu. Keksii ongelmiin omat ratkaisut ja muut koirat seuraa perässä. Rasis on matriarkka, mutta tottelee minua. Taidan olla siis vielä pahempi Justiina😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnistuin olemaan kameran kanssa sopivasti asemissa, kun toinen tuli (klo 22 illalla!!) pyytämään leikkiin :D Tämä tyyppi on kyllä enemmän tosikko ja "töissä" kuin hymyilevä, mutta näitäkin hetkiä löytyy! :)
      Meillä on nyt 5 peräkkäisillä viikoilla olevaa koulu-iltaa, joissa käydään läpi eri asioita. Uskon, että tämä toimii, sillä jo parissa päivässä koulusta saaduilla vinkeillä on hihnassa vetäminen vähentynyt radikaalisti! JEE!

      Poista
  3. Jospa on nopea oppimaan ja muutenkin kuuliainen tapaus:) Luulin otsikosta eka, että sä menet opiskelemaan. Mutta tuleehan siinä oppia sullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo opiskelen, kohta kolkuttelee opintojen puoliväli :) Mutta tosiaan nyt pääsee koirakin maistamaan koulu-uraa muutamaksi viikoksi! :P Ja oikeassa olet, me ihmiset tässä varmasti eniten opitaan ja osataan sitten toimia niinkuin koiran kannalta on parasta!

      Poista
  4. Voi mikä söpöläinen :) Entisenä leonberginkoiran omistajana koirakoulu on hyvä käydä ja hyvässä iässä ootte sinne menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tää on kyllä hurmaava jörrikkä! Koirakoulu on kyllä tosi hyvä ja jo ekan tunnin jälkeen tuntuu koiran ohjaaminen varmemmalta! Suuren laumanvartijan kanssa saa kuulemma ollakin erityisen tarkkana, huih. Luulen, että tämä ikä on oikein passeli kun pyritään ennaltaehkäisemään ongelmia :)

      Poista
  5. Huikean mahtavaa!!!
    Kuola ja nenä kyllä vähän vihjaa tyttökoiriin.... alkaahan teidän kaverilla olla sen verran ikää, että luonto kiskoo tikanpoikaa puuhun väkisin. =)

    Jos muunlainen nenänkäyttö kiinnostaa (ja nuuskiminen oikeasti rauhoittaa ja kuluttaa sitä levotonta energiaa hyvällä tavalla), sille voisi ihan hyvin vetää pätkän verijälkeä jonnekin metsään. Joku sadan metrin pätkä alkuun, ja koska siinä takuulla riittäisi virtaa pidemmälle, myöhemmin lisää ja haastavampaa.

    Käytännössä tarvitset pullon verta (pakaste) ja pesusienen ja siihen pätkän (5m) narua. Sieni kastellaan vedellä ja sen jälkeen siihen tiputellaan muutama ruokalusikallinen verta sinne tänne ja tätä sientä kiskotaan perässä pitkin metsää, mielellään suoria pätkiä. (Jotta huomennakin löytää jäljen, sen voi merkata esim. nipistämällä puihin matkan varrelle värikkäitä pyykkipoikia jotka kerää sitten huomenna pois...) Sitten huomenna (tai joidenkin tuntien päästä) koira viedään jäljen alkuun ja toivotaan, että se lähtee jäljestämään. Alkuun voi vähän sormellakin näyttää, että "haistapa tästä".... ja sen jälkeen kotona pötköttää onnellinen ja väsynyt koira. =D

    Odotan innolla kuulumisia!! Jäppinen näyttää niin tyylikkäältä!! Rapsutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälkivinkistä! Tämä tosiaan on kova poika kulkemaan hajujen perässä! Mietin vaan, että eikös tuossa pidä sitten päästää koira vapaaksi hakemaan sitä jälkeä? Se kun ei meidän laumiksen kohdalla ole mahdollista. Tällä ei ole juurikaan miellyttämishalua, eikä se ole herkkuorientoitunut, joten luoksetulo ei sitä nappaa ja perään on turha vihellellä jos sillä on joku muu mielenkiintoisempi juttu meneillään :/ Tuotakin koirakoulussa treenataan, mutta opettaja ei antanut paljoakaan toivoa vapaana pidosta tämän rodun kohdalla juuri siksi kun sen motivointi on paljon vaikeampaa kuin monen muun rodun kohdalla...

      Jäppinen kiittää! Sille on kyllä tullut melkoisen komea takki päälle! (kauhulla kevättä odotellen!!)

      Poista
  6. Ihana musta karvaturri! <3 Kyllä nyt on juoksuaikaa nartuilla, ainakin meillä oli molemmilla jouluna ja onneksi jo loppui. Molemmat urokset saivat hormonipiikin kun otti niin koville...vanhaherrakin 14,5 vuotias vielä ihan viriili!
    Meilläkin on käyty koirakoulussa ja varsinkin tuo vanhin osaa liikkua hienosti remmissä ym. Nyt kun on jo hiukan kuuro ja näkökin heikko ei arvaa vanhaa herraa enää vapaana pitää.
    Mukavia oppitunteja teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin musta, että tuolla pimeällä kulkiessä sille pitää laittaa vilkkuvalopanta päälle. Naurettiin, että meillä mukana kulkee diskokoira! :D

      Voi kuinka teillä onkin terhakka vanhaherra siellä! <3 Saa nähdä millainen tästä kehkeytyy juoksujen aikaan jahka pääsee ihan aikuisikään (se lienee näillä isoilla roduilla odotettavissa vasta 2 vuoden tienoilla), mutta kyllä se kovin mielellään treenailee "nykimisliikkeitä" kun pääsee tuttujen narttujen kanssa lähekkäin *EIH* !! :D

      Ja kiitos Marita, ainakin ensimmäinen oppitunti tuntui hyvältä ja saatiin paljon keinoja hallita koiraa hihnassa! :) Hyvä tästä tulee!

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)