tiistai 10. tammikuuta 2017

Lankkupöytä

En minä tiedä mistä se ajatus tuli. 
Tehdä isähenkilön kanssa itse pöytä.

Ehkä siitä, että keittiön pöytä alkoi sirosta ulkonäöstään huolimatta tuntua pienessä ruokailutilassa liian suurelta. Silloin pari vuotta sitten ostohetkellä pöytä oli todella hyvä, mutta vanhan puusohvan muutettua meille, siirtyi pöytä monta kymmentä senttiä olohuoneeseen päin tehden kulkuaukosta vähän turhan ahtaan. 


 


Isähenkilön isähenkilö sai jostain 100 vuotta vanhoja paksuja ja klommoisia purettuja lattialankkuja ja niin miehet ryhtyivät tuumasta toimeen ja pöytää toteuttamaan. Minä koetin kertoa millainen pöytä minulla oli toiveissa ja näytin netistä poimittuja kuvia havainnollistamaan etenkin pöydän jalan muotoa. En missään nimessä halunnut neljällä jalalla seisovaa pöytää, vaan pirttihenkisemmän, jossa keskituki on ylhäällä, jolloin koira pääsee halutessaan makaamaan pöydän alle.

 


Kun pöytä alkoi valmistua, ryhdyin minä etsimään sen pintaan sopivaa maalia. 
Maalipinnan tulisi olla kova, pesua ja kulutusta kestävä sekä kiiltävä, mutta samalla riittävän peittävä. Lopulta päädyttiin hyvin edulliseen ja vesiohenteiseen (ei haise!) Ilves kalustemaali V40: een. 
Maali oli paksua ja levittyi puun pintaan hyytelömäisesti, jolloin pensselin vetoja ei jäänyt näkyviin. Se myös kuivui kosketuskuivaksi parissa tunnissa ja oli päällemaalattavissa 12 tunnin kuluttua. Maalaushomma eteni siis mukavalla vauhdilla! 


 

 
Eilen laitettiin sitten vanha pöytä kasaan ja otettiin uusi käyttöön.

Mitoiltaan pöytä on noin 30cm edeltäjäänsä lyhyempi ja vajaan 10cm kapeampi. 
Halusin, että sen alle mahtuu vaivatta kaikki kuusi vanhaa tuoliamme, joten kovin paljon pienempi ei pöytä olisi voinut olla. Näinkin pieni mittojen muutos keventää kuitenkin koko tilan yleisilmettä eikä olohuoneeseen enää tarvitse "puikahtaa" kapeasta seinän ja pöydän väliköstä. 

Vähän jännitin miten meidän nykyaikaiset tuolit sopivat jykevän ja vanhaa henkivän lankkupöydän kanssa, mutta minusta tämä on varsin hauskan näköinen kokonaisuus!




 Maalasin viikonlopun aikana pöydän kahteen kertaan ja pintaan jäi näkymään ihanat vanhat kolhut! 
Pöydän ilme näyttää juuri oikealta, siltä mitä tavoittelinkin! Jykevältä, rouhealta ja vanhalta. 
Yritin kuvata pintaa monesta suunnasta, läheltä ja kaukaa, mutta hyvän kameran ja kirkkaan luonnonvalon puutteessa napatut kuvat eivät anna oikeutta tälle ihanuudelle. 


 


Pitää ajan kanssa katsoa vaatiiko muutama kohta vielä pienen hionnan ja maalipinnan, mutta toistaiseksi tämä on juuri sellainen kuin toivoinkin. 

 
 


Pöydän alapinta pitää vielä hioa ja maalata kertaalleen, sillä se on niin karhea, että siihen jää sukkahousuistaan kiinni! Sikälimikäli kukaan sellaisia tahtoisi käyttää. Siinäpä siis pientä puuhastelua vielä loppuviikoksi. Sitten voikin vaikka vetää sukkikset jalkaan ja tanssia pöydällä! Tämä pöytä kestää kyllä!

 
 


Olen tosi tyytyväinen uuteen pöytään ja mieltä lämmittää,
että se on kierrätetyistä vanhoista lankuista ihan itse tehty <3 Hyvä me! 

Käytännössä tämä pöytä on myös ikuinen, koska se on paksua puuta, 
jolloin sen voi aina hioa ja maalata uudestaan. 
Tämä oli siis myös pitkäikäinen ja järkevä hankinta. Sekin lämmittää mieltä. 





23 kommenttia:

  1. Oi wau miten kaunis, täydellinen pöytä ja niin kaunista teillä muutenkin 😍😍😍

    VastaaPoista
  2. Oumaigaad kuinka hiano!!! 😍 Askarrelkaa miullekin tuollainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Hanna! <3 Pöydästä tuli kyllä mieluinen! Ja nälkä kasvaa syödessä eli (uusia) vanhoja lankkuja pitäisi jostain metsästää lisää :P

      Poista
  3. Voi, hyvänen aika miten kaunis pöydästä tuli 😍 Aivan ihastuttava ja tosiaankin hyvä te! Kyllä noin upeasta lopputuloksesta pitääkin tuulettaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kiitos paljon <3 Olen suorastaan hämmästynyt miten hyvin lopputulos vastaa mielikuvaani :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Tykätään kyllä kovasti tästä! Erityisesti rakastan tämän pöydän pintaa. Toivottavasti se käytössä vain paranee! :)

      Poista
  5. Siis aivan ihana! <3 Olette kyllä taitavia! Ja nuo tuolit on juuri passelit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita <3 En minä niinkään ole taitava, minä vaan sudin maalia :D
      Tuolit tosiaan käy yllättävän hyvin tämän pöydän kanssa! Ehkä se on se vastakohta mikä täydentää kokonaisuuden? Tai ainakin haluaisin uskoa niin :P

      ps. nyt mulla on kamala kamerakuume kun luin sun postauksen uudesta kamerasta! :D

      Poista
    2. Hih...siihen kuumeeseen ei taida Buranat auttaa? :)

      Poista
    3. No ei taida ei! :O Pitää siis alkaa säästää rahaa kameraan ❤

      Poista
  6. Oi miten mahtavan pöydän olette yhdessä tehneet 😍 meidänkin uusi pirtti kaipaisi uutta pöytää. Edellinen on aivan liian pieni suureen pirttiin sekä meidän perheelle muutenkin. Täytyypä vilauttaa miehelle näitä kuvia pöydästä kun hänkin aikoo meille itse uuden pöydän tehdä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän ihanan isoon tupaan kävisi kyllä sellainen suuri ja massiivinenkin pöytä! <3 Onnea uuteen kauniiseen kotiin ja kiitos kivasta kommentista! :)

      Poista
  7. Oijoi, miten ihana!!! Minä metsästän juuri pyöreää pöytää. Ei oo helppoa löytää omaan kotiin sopivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Meillä on mökillä pyöreä pöytä ja se on kyllä ollut toimiva ja kompakti! Tosin nyt minulla siintää ajatuksissa lankkupöytä sinnekin :D Onnea pöydän metsästykseen! :)

      Poista
  8. Hei miten mahtava! :o Ootte kyllä taitavia ja onneksi oli noin täydelliset materiaalitkin käytössä! Toivottavasti näen ton pian livenä! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihana Laura! <3 Materiaalit oli kyllä huippuluokkaa! Niin paksut, vääntyneet ja kluhmuiset lankut että ihan sydän pakahtuu! <3 Tule, tule kahville lasten kanssa joku päivä!! :)

      Poista
  9. Upea pöytä! Ja itse tehty on aina itse tehty. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tähän kohtaan voisi sanoa: Kun itse tekee niin saa sitä mitä sattuu tulemaan :D Onneksi nyt sattui tulemaan ihan jees! :D <3

      Poista
  10. Pöytä on tosi upea ♥ Pidän erityisesti tuosta pöydän pinnasta. Pienet jäljet sen pinnassa vain kaunistavat sitä. Hienoa, kun itse pystyy ja osaa tehdä. Se on arvokas taito. Tuolit käyvät hyvin pöytään. Vastakohdat täydentävät toisiaan ♥

    VastaaPoista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)