Kangas on poltellut käsissä jo jonkun viikon, kun en ole osannut päättää mihin tarkoitukseen sen raaskin leikellä. Päikkäriaikaan tein ensin suuttujan huppiksen ja koska tyttö tykkäsi lopputuloksesta niin tein sille samanlaisen illalla. Annoin sen itse valita resorin värin, aika hyvin valittu, vai mitä?
Tytölle ei nykyään tunnu kelpaavan mitkään vaatteet *huokaus* ja pukemisesta väännetään kättä joka päivä. Uhkasin jo lopettaa sille ompelun, mutta kyllä se kuulemma JOSKUS voi pitää niitä äidin ompelemiakin. No tästä se kuitenkin äitihenkilön iloksi tykkää kovasti.
Ihan uskomatonta, että onnistuin kahdessa tunnissa leikkaamaan ja ompelemaan hupparin! Vuosi sitten, kun aloitin ompelun sitten ylä-aste vuosien, en edes haaveillut osaavani ommella tällaisia, saatika tässä ajassa. Niin ne taidot karttuu, kun riittävästi kokeilee ja epäonnistuu, heh.
Suuttujan lakki tuli siinä samalla, parissakymmenessä minuutissa, hiukan ennen keskiyötä. Kangasta jäi vielä vähän...ja pelkäänpä, että hilloan sitä kangaspinossa vielä vuoden päästä, koska se vaan on niin ihanaa enkä raaski tehdä siitä mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)