keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Lomaillen

Mistä tunnistaa loman? 

Meidän loman tunnistaa siitä, kun jättikokoinen putkikassi lojuu nurkissa ja näkysällä jatkuvasti. Kokoajan ollaan joko menossa tai tulossa tai vähintäänkin suunnitellaan seuraavaa menoa. 
Pyykkikone ei pyöri enää koneellista jokaisena arkipäivänä, vaan kerran viikossa: aamusta iltaan. 
Lapset nukkuvat aamukymmeneen tai jopa pidempään. Ja me aikuiset valvotaan aivan luvattoman myöhään ja syödään karkkia vielä puoliltaöin.

Me ollaan reissattu nyt mökin ja kodin väliä pari viikkoa. Vaihdetaan paikkaa säiden ja menojen mukaan ja välillä puretaan matkakamppeet, vain pakataksemme ne seuraavana hetkenä uudelleen. Ostetaan perunoita aina väärään jääkaappiin. Siihen, missä niitä jo on. Mietitään onko koko porukalla uikkarit mukana vai jäikö ne edelliseen paikkaan. Remontoidaan välillä kotona, välillä mökillä. Ajokilometrejä kertyy...ja matkajätskejä.



Kannetaan keinun ja penkkien pehmusteita vuorotellen sisään ja ulos sekä pälyillään taivaalle ja ilmatieteenlaitoksen sivulle, koska taas poutaantuu.


Kyläillään ja kutsutaan ystäviä kylään. Istutaan omenapuun alla. Istutaan nuotiolla. Syödään hyvin ja paljon.


Ai niin ja remontin lisäksi maalataan! Maalataan kesähuonetta, huonekaluja ja melkein kaikkea, mitä mieleen tulee nurkissa lojuvien maalipurkkien pohjia hyväksikäyttäen. Viimeisin maalausprojekti oli tämä vanha mäntypuinen lipasto. Vähän rikki ja väärän värinen, mutta kannatti siihen hommaan ryhtyä, nyt se on oikein sievä ja pääsi käyttöön mökille kammariin. Lasten kanssa yhdessä se täytettiin kirjoilla, peleillä ja leluilla.


Kuunnellaan mökillä ainoaa hyvin kuuluvaa (jos ei ruotsinkielisiä lasketa...) radiokanavaa, Radio Suomea. Ollaan kuultu tangomarkkinat livenä ja aika monet selkokieliset uutiset.

Nauretaan lasten kanssa ja pelataan muistipeliä ties monettako kertaa. Pussaillaan julkisesti ruokakaupassa. Juodaan keskiviikkona siideriä keskellä päivää.



Tehdään  extempore -päiväretkiä minne milloinkin mieli tekee ja sää sallii. Ollaan käyty mm. kylpylässä, kotieläintilalla, elokuvissa ja uimarannalla.



Isähenkilön loma lähenee loppuaan, joten minä saan suunnitella ja suorittaa loppukesän retket ja riennot lasten kanssa keskenäni. No paitsi viikonloppujen ohjelmat, ne tehdään tietysti yhdessä, mutta arkipäivien kivat kesäjutut jää nyt minun vastuulleni. Mitä mä olen aikaisempina kesinä niiden kanssa tehnyt?
No, ehkä me jotain keksitään! Onhan sentään L O M A.










16 kommenttia:

  1. Ihana postaus ♥ Teidän yhteinen lomanne kuullostaa niin ihanalta, rennolta ja siltä kuin sen juuri pitääkin kuullostaa. Tosi upea tuli tuosta lipastosta ja käy tuonne mökille tosi hyvin. SE on todellakin kuin karkki. Mukavaa loppulomaa koko perheelle ♥

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanan LOMALTA kuulostaa kesä elämänne :) Jatkat vaan smaan malliin vaikka mies jo palailee töihin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain täytyy kyllä ehdottomasti keksiä vielä lasten kanssa, kotiin ei voi jäädä nököttämään :)

      Poista
  3. Kuulostaa kivalta lomalta ja monenlaista on siihen teillä mahtunut! Meillä on lomat ohi jo eikä nyt muutenkaan erityisesti mitään tehty, kun ei onneks ollu remonttiakaan ohjelmassa... Mutta tuolla kotieläinpihalla tuli meidänkin käytyä eilen, minä ja tytöt siis. Oikein kivaa loppulomaa, etteköhän te jotain kivaa tekemistä keksi. Tai sit löffäätte vaan! Tää alkaa nyt valmistautua töihin lähtöön... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla on kyllä aina niin kivaa! Toi kotieläintila oli tosi kiva, kun sinne aitauksiin sai mennä rapsuttelemaan eläimiä. Vuohi ei vaan arvostanut meidän metelöiviä ja äkkinäisiä liikkeitä tekeviä lapsia ;D

      Poista
  4. Niin ihanan kuuloista lomaa, täydellistä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä oli jotenkin vaan sellainen olo, että pitäis keksiä lapsille jotain "enemmän" kuin mökkeilyä, mutta hyvin tämä on näinkin mennyt ja ehkä me vielä ehditään joku huvipuisto-reissukin tässä vielä tehdä :)

      Poista
  5. Tuo lipasto on niiiiin namu ❤️ Ihana loma kuuluu olevan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on <3 Ja koska; -vaaleanpunainen :D Loma on ollut kyllä ihana, mutta harmittavan lyhyt :/

      Poista
  6. Ihanalta kuulostaa! <3 Olis kiva nähä vielä kesällä, mietitään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olis kiva kyllä nähdä! :) Jos ei muuta niin ajat vaikka kyläilemään lasten kanssa? Eikä me olla vieläkään käyty Piiassa ja Rengissä eikä oikeastaan missään paikallisissa jutuissakaan...liian lähellä vissiin?

      Poista
  7. Aivan ihanalta kuulostaa teidän loma, juuri niitä elämän ihania pieniä iloja <3 Niistä se paras loma kehkeytyy :) Kuulostaa juuri siltä, että kun on aikaa, mennään vaan, minne milloinkin tahdotaan. Parasta. Siitä minäkin unelmoin. Nauttikaa, vielä on kesää jäljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä tää viikko varsinkin on niin lomalta tuntunut, että ihan tympii kun isähenkilö lähtee ma töihin :/ Mutta pitää lasten kanssa kehitellä päiväretkiä ja puuhaa sitten :)

      Poista
  8. Ihana postaus ja ihanan kuuloinen loma! Ei ne lapset hurjia huvipuistoreissuja kaipaa vaan rentoa ja kivaa yhdessäoloa, näin ainakin vakaasti uskon. ;) nimim. Ei yhtään oikeaa lomareissua tiedossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija :) Olet varmasti oikeassa! Täällä me pidetään sadepäivää yöppäreissä yhteisen viltin alla sohvalla katsellen lastenohjelmia. Onhan tämäkin lomaa, kun on koko perhe yhdessä <3

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)