tiistai 31. toukokuuta 2016

Paskinhaaste -toukokuu



Tiiättekö, alkukuusta ja vielä kuun puolivälissä ajattelin, etten saa tähän listalle mitään. Niin ihana on toukokuu kaikesta kiireestä huolimatta ollut. Säät hellii, omenapuut kukkii, mökkikausi on aloitettu ja kaikkea kivaa on ollut luvassa!

MUTTA. Nyt pelkään, ettei yksi a4 -arkki riitä. Ja aiheita on vain yksi. Terveys.
Ensimmäisenä sai tyttö kamalan yskän kiusakseen. Luultiin sitä ensin allergiaoireeksi, kun koivukin sattui kukkimaan samaan aikaan. Siihenpä vaan ei antihistamiini auttanutkaan ja seuraavana vuorossa oli pieni Suuttuja. Kuten arvata saattaa nyt vuorossa olen minä ja molemmilla lapsilla on edelleen yskää ja nuhaa.

Jo viikko sitten alkoi minulla tämä kova kurkkukipu ja yskä. Loppuviikosta nousi kuume ja kurkussa oli pieniä rakkuloita. Kipeällä kurkulla on kiva yskiä... pari yötäkin meni siinä köhiessä ja buranaa nappaillessa. Sunnuntaina oli suuhuni ilmestynyt kipeä afta ja tänä aamuna heräsin märkärupi huulessa. Mitähän vielä?
Se, että tuntuu kurjalta niin onko vielä pakko näyttää kurjalta ja saada tartuttavia jälkitauteja? Pari kivaa menoakin on jo peruuntunut tämän tautipaholaisen takia ja näyttää peruuntuvan jatkossakin.



Onneksi nämä taudit harvoin kestää koko kesää, 
joten toivotaan että jälkitaudit olisi tässä ja me saadaan vielä hyvä ja terve kesäkuu rientoineen!





8 kommenttia:

  1. No voi hitto! :/ Kesällä - jos milloinkaan - on kyllä niiiin tyhmää sairastaa! Toivottavasti menee pian ohi ja saatte aloittaa loman terveinä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää tauti on kyllä ollut aika karsee. Syytän vapun norovirusta ja sen aiheuttamaa vastustuskyvyn alenemaa että tämän sain :/ Mutta kai se tästä, pakosti! :)

      Poista
  2. voi ei kuinka Kumu on kasvanut!
    Ja VOI EI, kun sairastelette :(
    JOs pienten lasten sairastelu on yhtä tuskaa äidille, niin entäs sitten äidin itsensä sairastelu? Kuka lohduttaa äitiä? ;)
    Jokatapauksessa ihanaa lomaa, sehän on jo ihan kulman takana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumu on ihan hurjan iso poika jo <3 Pitääkin tehdä uusi postaus rakkauslapsesta :)

      Kuka lohduttaa äitiä? Vastaus on -SUKLAA ! :D

      Kiitos hyvänlomantoivotuksista, täällä pusketaan vaikka väkisin nyt koulutehtävät pakettiin, että ensi viikolla saa alkoittaa rentoilun ihan täysillä :)

      Poista
  3. Instassa olen ihastellut sinun tunnelmallisia kuvia ja nyt sain viimein aikaiseksi tulla kurkkaamaan blogiisi :) Ihania juttuja täälläkin! Paranemisia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Tervetuloa tännekin puolelle kurkkimaan :D (ja heti tällanen märssyämis -postaus, ounou!)

      Poista
  4. No kyllä on paskimpia fiiliksiä siellä kertakaikkiaan :( On niin kurjaa sairastaa kun ulkona on aurinko ja kesä... Mun korvaankin just nyt kuuluu makkarista "vieno" kuorsaus, isäntä siellä makaa kuumeessa ja keuhkoputkentulehduksessa :/ Mutta mä tasapainotan tämän ja lähden hakemaan kaupasta jäätelöä, sori ;) ja mielettömän paljon puhallus tervehtymisiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelöä ja suklaata täälläkin kuluu, niitähän on helppo niellä kun molemmat sulaa suuhun :D
      Pikaista paranemista miehelle! Ja hoidahan sitäkin jäätelöllä <3

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)