tiistai 31. tammikuuta 2017

Miten tammikuun haaste meni?

Täällä olisi nyt se vuoden mittaisen haasteen ihkaensimmäinen postaus! 

Haasteeksi asetin itselleni, että vähintään kerran kuukaudessa ompelen jotakin. 
Ihan mitä vaan, mutta jotakin, sillä se on minulle rakas harrastus, jolle ei vaan meinaa löytyä arjesta aikaa. Eli tavallaan haastoin itseni ottamaan ainakin kerran kuukaudessa omaa aikaa! Ei huono haaste mielestäni! 

Tässä teille kuvapläjäys tammikuun aikana ompelemistani jutuista!


Kaikista ompelemistani vaatteista on tyttö pitänyt eniten kaulustunikoita. Edellisten käydessä pieniksi päätin kokeilla vieläkö kaulukset on pop ja toivottuja. Ja kyllä, kyllä ne on! Tämä tunika on ollut tytön päällä monta kertaa kuukauden aikana. 


 

Pohjana vanha tuttu raglanhihaisen paidan kaava Rascal. 
 
 




 


Samaan syssyyn käytin kauan hilloamani Viljamin puodin trikoon lyhythihaiseen peplumiin. Tämäkin on käynyt päällä toistamiseen, luonnollisesti neuletakin alla näin tammikuussa.  


 

 
 


Nämä värit on niin herkulliset ja keväiset! 
Ja kuten tiedätte minä pidän valkopohjaisista kuoseista aivan erityisesti, 
joten tämäkin on yksi ihanimmista ikinä.

 




 Seuraavaksi ompelin lapsille "tiimi-paidat" keväisesti lyhythihaisia nämäkin. Alitajuisesti vissiin pelkään, etten ehdi ompelemaan kesäisiä vaatteita enää loppukeväällä, kun työharjoittelua pukkaa ja kaikki alkuvuodesta alkaneet kurssit pitää saada päätökseen?


 


 Lapset saivat itse valita resorien värit ja minusta valinnat menivät tosi nappiin! 



 


Tytön paidan kaava on uusimmasta lasten Ottobrestä. Helppo ja tosi kiva kaava muuten! Tällä teen varmasti kesäksi lisääkin toppeja!
 


 

 Suuttuja sai lisäksi toisenkin samalla kaavalla tehdyn t-paidan. Tilasin kankaan Noshilta ja sävyn nimi on sitruuna! Ihanan raikas ja iloinen...kunnes ommellessani tajusin sen muistuttavan erehdyttävästi isähenkilön huomioväristä raksapaitaa. Auts. Nyt tuo mielikuva ei poistu päästäni! Onneksi poika kuitenkin tykkää paidastaan. 


 


 


Edelleen hehkutan tuota laskettua hihaa ja sen pukevuutta hoikalla lapsella! Toimii! 

 
 


Tykkään, että tämä oli oikein hyvä aloitus vuodelle ja tästä on hyvä jatkaa helmikuussa mm. keväisempien pipojen merkeissä! Pitäisikin tulostaa Noshin lippapiposta uusi suurempi kaava! 

Mutta nyt, aurinkoista tammikuun viimeistä päivää kaikille! 
Minä lähden sopimaan kevään työharjoittelun aloitus ajankohdasta ja tutustumaan ohjaajaani! Jännää!






8 kommenttia:

  1. Ihania ompeluksia! Minäkin olen päättänyt, että ompeluharrastusta en ihan vähällä lopeta, vaikka tuntuukin ettei siihen olisi aikaa millään. Se aika on sitten vaikka siivouksesta pois mutta sen ompeluterapian tarvitsen ehdottomasti 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompeluterapia <3 Olet oikeassa, se on terapeuttista kun pääsee tekemään käsillään ja näkee lopputuloksen, miellytti se lopulta tai ei :)

      Poista
  2. Aivan ihania värejä ja ideoita näissä! Heti tuli semmonen tunne, että voi kun itsekin osaisi tehdä käsin jotain.. Mutta, kun ei niin ei. Ehkä sitten joskus vanhempana on aikaa opetella tällainen kätevä taito <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kultainen! <3 Olen kyllä ihan varma, että harjoittelemalla oppii kuka vain ompelemaan! Perustetaan vanhoina yhteinen kässä-kahvila <3 Ommellaan sitten lapsenlapsille ja höpötellään harmittomia :D

      Poista
  3. Aivan Ihania ♥ Niin kauniita kuoseja, kyllä lasten kelpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kuosit on nykyään niin ihania!! Tulee sellaisia "pakko saada" kuoseja, joita pitäisi saada kaikissa väreissä ja joistakin muodostuu ihan ikilemppareita <3

      Poista
  4. Tosi kivoja!!!
    Mulla alkaa kutkuttaa ompelusormia aina kun julkaiset näitä kuvia, ja sitten taas muistan, etten oikeasti taida kuitenkaan innostua kuin korkeintaan suorista verhon käänteistä..... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että mun ompelukset inspiroi! Vaikkakin vain ajatuksen tasolla, mutta silti! <3 Täällä on aloiteltu jo helmikuun ompeluksia ja edelleen keväisellä fiiliksellä mennään silläkin rintamalla! :)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)