torstai 23. helmikuuta 2017

Vuoden vanha pitkänenäinen lapsemme


Meidän rakas karvalapsi täyttää huomenna vuoden! 
Tällaisena pienenä nallekarhuna se meille tuli silloin ennen vappua, 8-viikkoisena <3


Tuo luottavainen pennun katse <3


Minun täytyy myöntää, että sytyin siihen melko hitaasti, mikä on hyvin tyypillistä minua, mutta nyt olen korviani myöten rakastunut. Päivä päivältä se on ihanampi enkä osaa enää kuvitella elämää ilman sitä. Edelleen hämmästelen, miten meillä ei ole aikaisemmin jo ollut koiraa, niin hyvin se sukelsi meidän perheen arkeen mukaan. Tähän voisi myös todeta, että pienoinen koirakuume on alkanut nostaa päätään ja olisi ihana hakea tälle kaveri, iiiks.


Siellä missä muutkin.


Rotu oli meille molemmille mysteeri. Toki olimme lukeneet koiran hankintaa suunnitellessamme laumanvartijoista, mutta suurin tieto on tullut vasta koiranpennun muutetua meille ja liityttyämme facebookin laumanvartijat -ryhmään. Nyt vajaan vuoden jälkeen voimme myös todeta, että tämä nallemme on hyvinkin tyypillinen laumis; itsenäinen, vartioiva ja ennenkaikkea oman perheen jäsen. Vieraista se ei oikein välitä, mutta käyttäytyy toistaiseksi ainakin suopeasti vierailijoita kohtaan. Kunhan sen päähän ei kosketa. Ulkona se viihtyy ja useimmiten sen näkee makoilevan ulko-oven edessä, hieman korkealla tähystyspaikalla vartiossa. Hienosti se on alkanut ilmoittamaan pihalle tulijat matalalla haukahduksella, mutta turhista se ei möykkää. Siis hänen mielestään turhista. Lähestyvän fasaanikukon huuteluun toki täytyy vastata ja orava ja kissat ajaa pihasta pois. Samoin se ilmoittaa haukulla kaipaavansa leikkikaveria tai olevansa jumissa narun kanssa omenapuussa ja tarvitsevansa pelastajaa. Ensimmäiseen haukkuun liittyy kiinteä tuijotus keittiön ikkunan edessä ja etutassujen maahan lyönti. Jälkimmäinen taas on sellaista -äitiiiii, mua harmittaaaaa...omenapuu kiusaaaaa...tuuu pelastamaaan -tyyppistä pöh pöh -haukahtelua.


Jumissa vol.1.

Jumissa vol.2.


Koirakoulun Kauniin käytöksen -kurssille osallistuttiin tänä keväänä kaverin ollessa 10-kuinen. Kurssilta saatiinkiin paljon hyviä vinkkejä koiran käsittelyyn ja joita me nyt ahkerasti käytämme. Kuonopannasta on ollut oiva apu hihnassa vetämiseen. Vähän se herättää ihmetystä tuolla kylällä kulkiessa, mutta sen kanssa koiraa on helppo ohjata, eikä se tuolloin saa vetämiseen voimaa. Minä en enää pystyisi ilman kuonopantaa pitelemään sitä jos se päättäisi rynnätä suinpäin jonnekin. Tietenkin toivomme, että kuonopannasta voidaan luopua jossain kohtaa, mutta ihan vielä ei koulutus ole siinä pisteessä. Saimme jonkin verran muista roduista eriävää opetusta ja neuvoja, koska rotu eroaa käytökseltään ja luonteeltaan melko paljon monista roduista. Meidän tyyppi ei esimerkiksi ole ruokasyöppö, joten sitä voi useimmiten olla vaikeaa motivoida käyttäytymään herkujen avulla. Se ei myöskään ole riippuvainen meidän olemassaolosta ja ottaa hatkat jos vain pääsee. Perään on turha huudella. Ei sitä kiinnosta.


Kävele vaan yli. En väistä.


Nyt tästä vuosikkaasta on pikkuhiljaa alkanut lähteä karvaa. Sellaista hienonhienoa ohutta pohjavillaa sekä pidempiä paksumpia päällikarvoja. Sen turkki on aivan uskomattoman paksu ja tiheä ja useimmiten se suunnistaa kohti ulko-ovea, kun laitamme tulet hellaan tai takkaan. Tänään se hyppi ja sukelsi lumihangessa kolme tuntia eikä siltä kastunut kuin päällikarva. Tämä koira ei siis herkästi palele! (Sattuneista syistä se uusi, ei valkoinen, ei helmava, sohva kiinnostaa päivä päivältä enemmän...voi kun se oma, meidän kotiin sopiva löytyisi pian!)


Mukana kuin peräpukama. Vaikka sitten pää katossa.


Olen kuullut useasta eri lähteestä, että isot rodut aikuistuvat hitaasti. Toisaalta odotan sen rajapyykin tulevan, toisaalta en. Olen kuullut, että kaksi vuotiaana laumiksilla tapahtuu yleensä "jotain". Joko se muuttuu lempeäksi lussuksi tai sitten se alkaa vartioimaan armottomammin ja suhtautuu vieraisiin jopa vihamielisesti. Joku välimaasto olisi kiva. Aikuiskokonsa se saavuttaa myös vasta kahden vuoden iässä. Sanotaan, että ensimmäisen vuoden se kasvaa korkeutta ja toisen massaa. Tällähetkellä sen säkä hipoo 80 senttimetriä ja painoa sillä on liki 50 kiloa. Aikamoinen jörrikkä siis!

En päästäisi sitä leikkimään enää kovin pienikokoisen koirakaverin kanssa, sillä sen voima ja leikkitapa ovat aika rajuja. Se pyrkii kaatamaan leikkikaverin ja ryhtyy painimaan tämän kanssa. Mielellään se kaataa myös tuota meidän viisveetä Suuttujaa. Yleensä yllättäen ja takaapäin hyppäämällä. Mutta kauniisti se leikkii eikä satuta tahallaan <3 Ja se nimittäin leikkii! Mielellään, monta kertaa päivässä! Se tuo lelukoristaan leluja ja toivoo jonkun ryhtyvän sen kanssa vetoleikkiin. Yleensä se kantaa leluja minulle, mutta isähenkilön se haastaa painiin tarttumalla hampaillaan käsivarteen (yleensä sohvalla raukeana pötköttelevän isähenkilön käsivarteen) Erehdyttiin antamaan sille vanha ja kärsinyt lampaantalja leikkeihin. No...se talja ei kauaa hengissä pysynyt, sillä koira repi sen tuhannen päreeksi alta aikayksikön. Voi että se tykkäsi siitä! Nyt sen taljan kymmenet pienet karvatukot on ripoteltuna ympäri pihaamme ja jäätyneenä maahan kiinni. Naureskeltiin, ettei meidän pihaan kukaan uskalla tulla, kun vastassa on pitkä koiranhihna, suolestettu lammas ja isoja luunkappaleita (se rakastaa valtavia naudanluita!), hehhee! Ja tietysti hyvä niin. Parempi vieraan onkin ilmoittaa etukäteen tulostaan.

Tässä vielä tänä aamuna lumitöiden tohinoissa otettu kuva. Kyllä se vaan alkaa miehistyä eikä ole enää pelkkää koipea. Mutta äiskän vauva se on aina <3




Pitää huomenna muistaa pientä synttäripoikaa jollain sen herkulla! 




10 kommenttia:

  1. muistan pienen mustan karvapallon naskali hampaineen :)
    Hei meillä kävi nuohooja ja hyvin varovaisesti kävieli seinänvieriä ja katseli terassia ja pihaa; yksi koluttu jonkuneläimen selkäranka ( taisi olla poron), putkiluun pirstaleisia pätkiä, silputtuja kanistereita ja muita 'leluja' ja koira tulee iloisesti häntää heiluttaen käsivarrenpaksuinen halko suussa (toinen haukkuu ihan vain ilmoittaakseen vieraasta)...räks ja karahka on poikki purtuna. Tervetuoloa meille kylään ;)
    Sisällä taas Ipana piti miestä kovasti silmällä ja seurasi tarkkaan mitä mustan puhuva tyyppi tekee.
    Nuohooja on jo tuttu ja sanoi, että teille on aina kia tulla, kun nuo karvalapset ovat niin söpöjä, tosin ei hän ikinä ole nähnyt noin isoa ja noin uteliasta/rohkea kania!
    Synttäripojalle onnittelut ja rapsutukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin melkoinen lauma vierasta vastassa! :D Ei ihme nuohooja kulki seinänvieriä pitkin!! Ja se kani! <3 Herranjestas se on kyllä niin omaa laatuaan <3 Minulla on ollut kaneja yli 15 vuotta enkä koskaan ole tavannut vastaavaa :D On se vaan <3 <3 <3

      Poista
  2. Paljon onnea 1-veelle ♥ On siitä tullut iso karvaturri, valloittava. Entisen leonberginomistajana tiiän millaista on kulkea ison koiran kanssa ja kuonopanta on toimiva ratkaisu vaikka jäisi pysyväksikin.
    Paljon rapsuja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Olen itse ollut positiivisesti yllättynyt tuon kuonopannan toimivuudesta ja kuinka helppoa sen avulla on koiraa ohjata oikeaan suuntaan. Enpä olisi uskonut sellaista koskaan käyttäväni!

      Poista
  3. Kyllä noi koiravauvat kasvavat hirmuista vauhtia.
    Pikku söpöliini tossa vauva kuvassa.
    Talon vahti viimeisessä kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiran kasvuvauhti on kyllä huima, niin hetken ne ovat pörröisiä pentuja <3 Mutta sitä kehitystä on myös ihana seurata!

      Poista
  4. Koiraihminen oli aivan hurmaantunut näistä kuvista! ♥
    Tuo suloinen nappinenä on edelleen pentukuvissa niin söötti. Varsinainen karhunpallero. Ja mikä hieno poika onkaan kuoriutunut.

    Kuonopanta on tosi kätevä. Minua raivostuttaa meidän kylällä pari kulkijaa, jotka repivät jollain kuristavalla ketjulla isoja koiria, joita ei ole yhtään koulutettu eivätkä sitten osaa kulkea. Kuonopanta on paljon hellävaraisempi ja sillä pystyy repimättä kuljettamaan. Eihän tuollaista kilomäärää mikään nainen pidä jos se päättää lähteä. Meillä tuo 25-kiloinen tempaisee meikäläisen kumoon kun kissa/orava/pupu/mielikuvitus lähtee nokan alta, jos en ole varuillani.

    Onnittelurapsutuksia kaverille!! Tätä kaveria voi vähän reippaammin ottaa korvien takaa ja pörhöttää!! =D
    Pikkuhiljaa tulee se toinenkin herne korvien väliin. Meillä kesti uroksella aikanaan n. 2 vuotta kasvaa aikuisen mittoihin ja vajaa 3 ennenkuin pystyi sanomaan, että se on "aikuinen" henkisesti. Ihan hyväkin kun kehittyy rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä niin pörröinen ja suloinen pienenä! Ja niin flegmaattinen pentu, että kuvittelin sen olevan sairas kun se nukkui niin paljon ja rauhakseltaan tuijotteli vain :D Rauhallinen se pääsääntöisesti on edelleenkin, mitä nyt välillä saa riehuhepulin ja keksii välittömästi kepposia jos ei sen leikkiinkutsuun vastaa <3

      Kuonopanta tuli koirakoulun suosittelemana ja alkuhankaluuden (kahden hihnan kanssa poukkoilun) jälkeen se on osoittautunut tosi hyväksi! Koira tosin ei tykkää siitä yhtään :P Mutta ei se varmasti tykkäisi kuristuspannastakaan!! Kuulostaa pahalta, että joku sellaisesta koiraa repii!! :( Meillä kuonopanta lopetti vetämisen melkein kokonaan, toki koirakoulun opit myös taustalla auttoi asiaan.

      Tästä on tullut kyllä niin hieno koira jo vaikkei ole aikuisuutta vielä nähnytkään, mitähän siitä sitten tuleekaan sen toisen herneen astuttua kuvioon!? Jännää nähdä!

      Tervetuloa takaisin reissusta! Teillä näytti olleen ihana loma! Ja varmasti iski ikävä pientä karvatassua <3

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)