torstai 1. helmikuuta 2018

Haasteena maaliskuu ja 5 kevään merkkiä

Nappasin mukaani ihanan keväisen haasteen Tuumasta toimeen -blogin Leenalta ja mikä sen sopivampi päivä miettiä kevättä kuin helmikuun ensimmäinen päivä. 
Kun kaikki se ihana on vielä edessä! 

Haasteen säännöt: 

1. Tee postaus, ja kerro mistä haasteen sait. 
2. Kerro huhtikuusi viisi tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat sinun sieluasi voimakkaimmin. Etelärannikolla kevät tulee jo maaliskuussa ja pohjoisessa toukokuussa. Muokkaa haasteen kuukausi sinun kevääksesi. Huhtikuu on tässä vain keskiverto
3. Laita haaste kiertämään haastamalla kolme blogia.


Minun kevääni ajoittuu helmi-maaliskuulle. Helmikuussa alkaa ensimmäiset kevään merkit kuiskailemaan korvaani, ystävänpäivästä alkaa päivät valoistumaan entistä kovemmalla vauhdilla ja maaliskuun lopussa on jo ihan täysi kevät. 



Ihanat, hempeän väriset kevätkukat. 
Tulppaanit, jaloleinikit, neilikat, narsissit ja helmililjat! 
Niistä tietää kevään olevan matkalla! 
Olen salaa jo tähyillyt narsissiruukkujen perään marketeissa, 
mutta vielä niitä ei ole näkynyt. 




Vanhassa talossa asuvat tietävät tämän seikan todeksi. 
Meillä tosin on yleisesti ottaen lämpimät lattiat lämpimänä pidetyn kellarikerroksen vuoksi, mutta vanhoista ikkunoista ja ovista tuppaa aina vähän vetämään. Kovimmilla pakkasilla minulla on jalassani kahdet villasukat päällekäin. 




Tähän seikkaan vaikuttaa varmasti eniten keväällä koirilla tapahtuva karvanlähtö. Sen karvamäärän keskellä karsin myös kaikki sohvatyynyt, matot ja melkeinpä verhotkin hetkellisesti pois. Ja hyvähän ne on pari kertaa vuodessa ottaa pesuun ja tuuletukseen muutenkin. (<-- huomatkaa positiivinen asenne). 

Talvisin tulee helposti kaivauduttua sinne tyynyjen sekaan täkkien alle ja tehtyä pesää. Aloitan "pesän purkamisen" ja tekstiilien karsimisen aina heti joulun jälkeen ja maaliskuussa niitä ei ole enää lainkaan :D Toukokuussa ne sitten viimeistään palaavat entistä hempeämmän sävyisinä takaisin. 




Meillä talviaikaan lämmitetään lähes pelkästään puulla ja joka ilta meillä palaa valkeat sekä takassa, että hellassa. Kovilla pakkasilla myös hellan uunissa. Ilmojen lämmetessä lämmityskerrat harvenevat ja sisälle kannettavien puiden määrä puolittuu. 




Ostan joka vuosi kirsikkapuunoksia vaasiin kun ensimmäiset kauppojen valikoimiin ilmestyvät. Niin tänäkin vuonna. Vajaan viikon sisällä lämpimässä oltuaan oksiin avautui tänään ensimmäiset kukat! Ne on niin herkät, kauniit ja keväiset! 

*
*
*

Jos tässä listassa saisi olla enemmän kuin viisi kohtaa, olisivat seuraavat minulle tärkeät kevään merkit; 

 6. Pikkulintujen laulu aamuisin. Kuulin nyt alkuviikosta ensimmäiset sirputukset lähipuista kun harjasin autoa lumesta. Niin ihana ääni! 

7. Toppavaatteiden pakkaaminen vinttiin ja tennareiden aikakauden alkaminen. 

8. Mökkikauden aloitus huhtikuussa. Voi sitä minä odotan. 
Ikävä mökille alkaa vaivaamaan aina viimeistään helmikuussa. 

9. Elämän siirtyminen ulos. Talvella ulkoilen lähinnä vain pakon sanelemana, keväällä taas tekee mieli lähteä ihan huvikseen ulos kuopsuttamaan vielä hieman kohmeista puutarhaa ja suunnittelemaan mitä tänä vuonna istuttaisi ja idättäisi.

10. Aurinkolasit! Tällä viikolla jo kaipasin autolla ajaessa aurinkolaseja ja se tunne oli huumaava! Oi kevätaurinko! 



En halua haastaa vain kolmea blogia mukaan, vaan haastan tältä istumalta kaikki kevättä odottavat blogisisareni mukaan kertomaan tärkeimmät kevään merkkinsä! 



14 kommenttia:

  1. Kuulostaa aivan iuhanalta ja melkein jo voin tuntea kevään ♥ Näin noita kirsikankukanoksia kaupassa mutten uskaltanut ostaa kun en tiennyt alkaako ne vaasissa kukkimaan vai ovatko pelkkiä oksia :D Seuraavalla kerralla kotiutan, niin on kauniit kukat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä sydän jo kovasti pamppailee kohti kevättä ja kaikkea sen tuomaa ihanaa virkeyttä ja valoa! ♥ Minä otan usein keväällä (jos raaskin) noista kotipihan omenapuistakin muutaman oksan vaasiin. Joskus ne kukkii ja toisinaan taas ei :D Mutta on ne oksat ihan sellaisenaankin todella kauniit ja lehdet kuitenkin avautuvat ihanan vihreinä.

      Poista
  2. Ihana postaus. Tänään teki mieli huutaa sille keväälle motarilla lumituiskussa körötellessä, että voisi jo tulla, en jaksa tätä suhdetta tän tylsän talven kanssa enään..ihan liian kylmä ja yksipuolinen suhde, minä olen niinkyllästynyt sen pakkasiin, lumeen ja ikuiseen harmauteen! Puoli päivää arskaa ei riitä, vaikka sekin edes pieni lohtu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli kyllä ihan järkky sää! Meillä olisi ollut iltatunnit koululla, mutta opettaja oli niin ihana että ilmoitti tuntien olevan vapaaehtoiset ja laittavansa kaiken materiaalin myös koulun alustalle opiskeltavaksi. Huh, ei tarvinnut lähteä pimeässä lumituiskuun ajelemaan :) Kyllä tässä kohtaa talvea alkaa jo kaivata valoa ja aurinkoa, naamakin niin kalpea ja olo nuutunut kaikesta pimeydestä.

      Tartu Satu haasteeseen! Olisi kiva lukea sun kevään top 5! ♥

      Poista
  3. Sulla on kyllä niin kivoja noi kuvat! Ihanat noi puhekuplat!!

    Mitähän mun kevään merkit olis... en oo koskaan ajatellu. Monena vuonna on kevät ollu vaikeaa aikaa... ehkä nyt tulee poikkeus? Mä en yleensä sisustuksessa juurikaan noteeraa vuodenaikoja, en vaihtele verhoja tai tyynyjä tai yhtään mitään. Joskus ostan jotain tulppaaneja tai narsisseja, mutta aika harvoin niitäkään. Noita kirsikanoksia en ole koskaan ostanut, en ees tiiä mistä moisia saisi! Vitsi, taidan olla aika ankea... =D

    Tai no hei, yksi kevään merkki mun sisustuksessa on: otan valopuusta virkatut lumihiutaleet pois. Saatan jopa vaihtaa perhosia tilalle!! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Ajattelin, että tän postauksen kuviin sopii noi puhekuplat jotenkin hyvin :D

      Kirsikkapuunoksat on Prisman leikkokukkalaarista tongitut! Siellä on usein keväällä myös Magnolian oksia ♥
      Sun valopuu onkin ihan superihana! Voi kunpa meille vaan joskus mahtuisi sellainen jonnekin niin olisin kyllä ikionnellinen!

      Alunperin tämän haasteen idea ei olekaan kodin/sisustuksen kevään merkit, vaikka mulla vähän siihen suuntaan taas lipsahti :D

      Poista
  4. Olipa kiva lukea sinun kevään merkit. Ja miten kauniit kuvat! Mukavaa kevään jatkoa tai alkua;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena, tämä oli niin kiva haaste, että siihen oli pakko tarttua! :) Ihanaa kevään odottelua sinulle myös! ♥ Voiton puolella ollaan jo, vaikka parhaillaankin satelee lunta :D

      Poista
  5. Ihania keväänmerkkejä! Tästä postauksesta tuli hyvä mieli. Mukavaa viikonloppua sinulle! P.s. blogissani on käynnissä kiva hemmottelupaketin arvonta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ♥ Tämä on ihana haaste! Oikein kivaa viikonloppua sinulle myös Tiiu! :)

      ps. kiitos vinkistä, tulen kurkkimaan asap! :)

      Poista
  6. Heissuli kaimani! Minun Marihantee-blogini muutti juuri nimensä ja osoitteensa! En ole varma toimiiko bloggerin uudelleenohjaus tuohon uuteen osoitteeseen, joten varmuuden vuoksi ilmoittelen ihmisille :) Blogin uusi osoite on: http://kehraavakirjatoukka.blogspot.fi/

    Sen rinnalla on ihan uusi, lemmikkeihin ja luontoon keskittynyt blogini, johon puolestaan pääsee tästä: https://kerjaavakarvamato.blogspot.fi/

    Rimmaavat nimet ne täytyy blogeilla olla.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minäpä luinkin jo blogistasi osoitteenmuutoksesta ja laitoin karvamadon lukuun! Ne sun lemmikkipostaukset on ihania! ❤

      Ihanaa kevättä sinne! :)

      Poista
  7. Oi miten ihana ja niin piristävä postaus. Juuri kuskasin omat kirsikanoksani roskiin, ne eivät auenneet missään vaiheessa ja voi itku miten mua harmitti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, nappaahan haaste mukaasi! ❤

      Voi miten tylsää ettei sun kirsikanoksat kukkineet :( Jostain luin, että niitä kukintoja kannattaa suihkutella vedellä että ne jaksaa aueta, kun huoneilma on niin paljon kuivempaa kuin keväinen ulkoilma? En sitten tiedä auttaako vai ei?

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)