sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Piparijuustokakku

Tämä on ihan mahtava jouluinen kakku jälkkäripöytään. Ehkä maailman helpoin valmistaa ja onnistumisprosentti jopa surkealle kodinhengettärelle on korkea!

Piparkakku-juustokakku ilman liivatetta

Pohja:

5dl murskattuja piparkakkuja (voit käyttää myös kaupasta löytyviä gluteenittomia piparkakkuja!)
0,5dl sulatettua voita
4rkl hienoa sokeria
Täyte:
800g (Philadelphia) maustamatonta tuorejuustoa
4 kananmunaa
1,5dl hienoa sokeria
1rkl vaniljasokeria

: Murusta piparit pieniksi. Itse käytän tähän hommaan muovikulhoa ja puista perunanuijaa. Lisää sekaan sulatettu voi ja sokeri. Sekoita tasaiseksi ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 180-asteessa 10 minuuttia. Sekoita sillä välin täyte.
Laita isoon kulhoon tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri ja sekoita hyvin. Lisää kananmunat yksitellen ja sekoita taas. Kaada seos piparipohjan päälle ja paista uunin keskitasolla 180-asteessa noin 40 minuuttia. Kakku on valmis kun pinnassa on aavistus väriä ja täyte on hyytynyt. (Ts. kun hytkytät vuokaa, niin täyte ei tutise juurikaan.)

Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin tunniksi-pariksi, tai mieluummin yön yli. Kun otat kakun tarjolle ja irroitat sen vuoasta, voit koristella sen vielä ennen pöytään nostamista. Itse laitoin pinnalle pähkinöitä ja suklaarakeita. 

 

Maistuu niin kuuman kahvin kuin höyryävän glöginkin kanssa! Kokeilkaa, ja kertokaa mitä tykkäsitte!




3 kommenttia:

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)