maanantai 12. tammikuuta 2015

Värihaaste Nr5. ja viimeinen väri!

Sieltä se tuli. Kotimme pääväri. Suuri rakkauteni. Puhdas, raikas valkoinen.

Jos minulta kysytään, niin valkoinen. Ihan sama mikä, mutta valkoinen.


Meillä on valkoinen sohva, valkoiset nojatuolit, valkoinen ruokapöytä, valkoiset seinät, valkoiset valaisimet, valkoiset verhot, valkoiset koristetyynyt, valkoisia koreja, jakkaroita, lipastoja, peilejä. Jopa valkoinen tv ja kaukosäädin sekä valkoinen auto, valkoisen talon pihassa.

Ja hei, valkoiset lemmikit!



Olisin tietysti voinut kuvata ihan koko kämpänkin, yhtä valkoista sielläkin on, mutta keskityin nyt tähän keskikerrokseen.



Valkoinen on monen mielestä kliininen ja kylmä. Minä jaksan olla toista mieltä. Valkoinen antaa valoa pieniin tiloihin ja raikastaa tunkkaista ilmettä. Erilaisilla tekstiileillä valkoista on helppo pehmentää ja tehdä ilmettä kodikkaammaksi. Itse en ole suuri mattojen ystävä, mutta muut tekstiilit on kyllä mieleen ja meiltä löytyykin paljon torkkupeittoja ja tyynyjä.




Jotkut joskus hämmästelee tätä valkoisuutta lapsiperheessä, mutta itse en ole kokenut sitä ongelmalliseksi. Yhtä lailla lapset sotkevat tummia sohvia ja pöytiä, niissä lika vaan ei näy! Ja kuka nyt haluaa istua likaisella sohvalla tai syödä tahraiselta pöydältä? Eli vaikka meillä olisi tummat värit, siivoaisin niitä ihan yhtälailla...








k

Oliko siinä nyt riittävästi valkoista tämän päivän haasteeseen? ;)

Tänään en haasta ketään erikseen. Se joka tuntee haasteen omakseen, saa siihen ilomielin tarttua! 

 
 

10 kommenttia:

  1. Kauniilta näyttää ja niin kodikkaalta ♥

    VastaaPoista
  2. Teillä on niin kaunis koti :)
    Meilläkin on paljon valkoista mutta olen tuonut mukaan myös tummaa puuta kun sillä saa minusta mukavaa kontrastia sisustukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tumma puu toimii valkoisen kontrastina tosi hyvin :) Olen huomannut, että ihan vaalea puu on tehnyt myös tuloaan blogeihin ja sisustuslehtiin, eikä kyllä hullumpi sekään!

      Poista
  3. Niin kaunista! :) toi leivinuuni ja astiakaappi ovat ihana pari. Ja noi Ikean(?) sohva ja nojatuolit....niitä olen meillekin haaveillut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos :) Toi leivinuuni on kyllä kodin sydän <3 Sohva on Ikean ikivanhaa mallistoa, nojatuolit kyllä mallistossa edelleen. Tosi tyytyväinen olen ollut niihin, eli suosittelen lämpimästi :)

      Poista
  4. Ihanan avaraa ja valoisuutta löytyy..keittiön lautalattia, voi kun en sellaista saa..kaarihana on kanssa yksi toivelistallani..se lista tuntuu vain pitenevän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vähän harmittaa, että jouduttiin tyytymään muiden lattioiden osalta varasuunnitelmaan. Täällä on myös loputon lista, mitä kivaa vielä haluaisin kotiin, mutta neliöt tulevat (onneksi?) vastaan suuremmissa haaveissa :D

      Poista
  5. Ihana koti teillä, kauniita nuo valkoiset sohvat :) Valkoinen väri tuo kivasti valoisuutta :) Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Valoisuutta tässä kyllä kaivataan pimeän syksyn jälkeen!
      Mukavaa keskiviikkoa sinullekin!

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)