tiistai 5. helmikuuta 2013

Vähän karman lakia ja muuta

Minä en enää koskaan kehu mitään enkä ketään. Miksikö?

No siksi, että kun olet juuri kehaissut, että voi kuinka siisti Hönes Jällipuro meillä onkaan, niin se on kuopinut puolet vessalaatikkonsa sisällöstä ympäri häkkiä.

Ja uskallappa kehua, kuinka nätisti 1v. teki kakat pottaan niin jo se juoksee kikkareet pakaroiden välistä lennellen pitkin olohuonetta!!!! Tai kun kehut kuinka se osaa hienosti syödä. Sillä samalla sekunnilla se työntää koko suunsisältönsä puserolleen ja heittää täysinäisen lautasen lattialle.

Kun kehut 5-vuotiasta, kuinka se osaa hienosti laulaa ja muistaa laulujen sanoja, niin se jollottaa sitä yhtä ja samaa Robinin laulua nonstoppina. Sitä laulua, mistä se ei muista kuin kertosäkeen ensimmäiset kolme sanaa.

Ja. No. Saa kokeilla omalla vastuulla. Kehaiseppa miestä jostain. Vaikkapa siitä, kuinka kunnollinen se on, hyvä mies. Lupaan, että kahden seuraavan vuorokauden sisällä se osoittaa kehusi perättömiksi. Ja tämä toimii oikein hyvin myös niin, ettei mies itse ole edes kehaisua kuullut. Eli jos kehut ystävällesi miestäsi. Annan neuvon -Älä.

En ole kokeillut tätä vielä käänteisenä. Jos joku uskaltaa kokeilla niin saa tulla kertomaan kuinka siinä käy? Eli jos parjaan (ystävälleni) miestä tai lasta tai kania, niin alkavatko ne sitten parantaa käytöstään?




ps. arvatkaa montako kertaa 1v. on sulkenut tämän tietokoneen tätä tekstiä kirjoittaessa?
Vastaus on 3. Meillä on siis vanha läppäri, jossa ei ole akkua ja siitä syystä sen pitää olla johdon päässä kokoajan...*huokaus* Ei lisättävää.



2 kommenttia:

  1. Hih :) .Jaa että ketuttaako sua:D... Mä just aattelin kehaista julkisesti tota meidän miestä, mutta en taida uskaltaa;).
    Lasten kohdalla käänteinen homma toimii kyllä joskus, on testattu ;).
    -N-

    VastaaPoista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)