keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Tämän vuoden ompelusaldo kuvina

Olen pikkuhiljaa kerännyt kollaaseja ompelemistani jutuista, laittanut aina yhden kuukauden aikana ommellut jutut samaan kuvasarjaan. Nyt vuodenvaihteen kynnyksellä on hauska katsoa, mitä kaikkea sitä on tullut puuhailtua!



-Tammikuussa minulla oli kelta-valko-musta -kausi päällä.

-Ompelin keltaiset housut tytölle ja Suuttujalle. Polvipaikat ja viikset tein mustalla kangasvärillä maalaamalla ja leimaamalla.
-Suuttuja sai raidallisen hupparin (ja samalla syntyi ennsimmäinen vuoritettu huppuni).
-Molemmille lapsille tein mustat trikoopipot yksityiskohdilla, tytölle ompelin kaksinkertaisen kaulurin myös.
-Suuttuja sai jämäpaloista kelta-valko-mustan joustofroteepaidan ja tyttö taas trikoojämäpaloista raitakuosipaidan.
-Suuttuja sai vielä pupu-paidan ja keltaiset collegehousut.


-Helmikuussa tein ihmeen paljon lyhythihaisia vaatteita ajankohtaan nähden!

-Palalaarista ongitusta farkkutrikoosta tein itselleni legginssit resorivyötäröllä.
-Samaisesta farkkutrikoosta tuli myös pallohelmainen hame kaaritaskuilla.
-Tein itselleni lyhythihaisen tunikan ihanasta lakutrikoosta, tässä myös kaaritaskut.
-Suuttuja sai ratikkapaidan, johon tein -Huiiiii! -huudahduksia silitysarkeilla. Ja samaan settiin siniset joustocollegehousut.
-Vuoritettu lippapipo ja kauluri tuli Suuttujalle Seikkailu- joustocollarista
-Nallet merinovillasta ompelin pojalleni leggingsit!! Sekä kaksinkertaisen pipon ja tuubikaulurin.
-Lapset saivat myös lakutrikoosta t-paidat erivärisillä resoreilla.
-Ja osallistuinpa ompeluhaasteeseen, veiviin, ja tein lyhythihaisen- ja lahkeisen hiippahupullisen trikoojumppiksen osuvalla tekstillä; -nälkä, jano, pissahätä. 



-Maaliskuussa lähdettiin reissuun laivaillen.

 -Tein lapsille Suomut-trikoosta vaatteita.
-Sukulaisen pikkutytölle ompelin trikoolla vuoritetun velour-jumppiksen, sekä omenankukkaneuloksesta pipon ja lapaset.
-Tyttö sai lepakkohihaisen "diskopaidan" raitatrikoosta ja vaaleanpunaisen t-paidan yhdellä frillalla.
-Itselleni tein samasta vaaleanpunaisesta lörötrikoosta tunikamekkosen tuplafrilloilla.
-Loppukuusta ompasin lämpimiä joustocollegelegginssejä tytölle.



-Huhtikuuta voisi kuvata sana perhoshihat.

-Helmikuun paljon pidetysitä legginsseistä innostuneena tein itselleni reippaat raidalliset leggarit.
-Tein myös kaksipuoleisen trikoisen kolmiohuivin itselleni.
-Tyttö sai harmaan t-paidan perhoshihoilla
-...ja minä myös.
-Samaa perhoshihaa tuli meille molemmille pinkistä "kurre"trikoosta. Tytölle raidoilla höystettynä.
-Tuunasin vanhoista joustofarkuistani Suuttujalle vuorittoman takin/hupparin.
-Sille pienelle sukulaistytölle ompelin myös perhoshihapaidan ja pipon.
-Ja blogin arvontaan meni "maatuska" hame ja huivi, kokoa pikkutyttö.



-Toukokuu oli valon kuukausi!

-Tein persikkaisesta paksusta trikoosta tytölle pipon ja t-paidan frillayksityiskohdilla.
-Suuttuja sai keltaista ruutua ja harmaita tuutteja ylleen.
-Innostuin tehtailemaan pojalle myös t-paitoja ja shortseja kesäksi.
-Pojan kuivaksiopettelu sujui niin mallikkaasti, että tartuin toimeen ja ompelin sille kasan alushousuja tilkuista. 
-Noshin ilmaiskaavalla tein vuoritetun lippapipon.
-Turkoosit shortsit ja t-paidan Suuttujalle.
-Saunaan peflettejä ylijäämätilkuista.
-Itselleni samistelu t-paidan.
-Suuttujalle setin Viljamin Puodin pandoista.
-Kolmiohuivin suojaamaan tytön päätä auringolta.
-Ja herkän ratikkatopin.


-Kesäkuussa oli aivan jäätävän kylmä sää, joka kuvastui osittain myös ompeluissani.

-Toiveikkaana tein kesämekon paksulla helmafrillalla ja pienillä perhoshihoilla itselleni.
-Pupuboxerit isähenkilölle.
-Tuunasin liian pienestä topista itselleni hameen.
-Tein raidalliset sukkahousut itselleni. (Oli oikeasti todella kylmä!)
-Äidilleni ompelin hihattoman frillamekon.
-Kokeilin kietaisupaidan kaavaa ihanaan vaaleanpunaiseen auringonkukka-trikooseen.
-Suuttuja sai retropuuvillaiset "levarit" ja lätsän.
-Minulle ompelin turkoosin trikootunikan korkealla kauluksella. Siitä muodostui suosikkini!


-Heinäkuuta kuvaisi hyvin sana värikäs ja vihdoin saatiin myös uimakelit!

-Silloin syntyi vielä muutamat shortsit ja t-paidat Suuttujalle.
-Tuhosin joustofrotee -varastojani ja tein paitoja Suuttujalle. Osan hiippahupulla ja osan ilman huppua.
-Raahasin ompelukoneen mökille ja ompelin tytölle perhoshihaisen raitapaidan ja kukallisen hihattoman mekon.
-Suuttuja sai hihattoman paidan ja shortsit.
-Ja itselleni ompelin apilafroteesta hameen ja trikoosta kesämekon.



-Elokuussa keskityin vain tilaamaan kankaita. En ommellut yhtään, koska meillä oli muutto- ja remonttitohinat päällä.


-Syyskuussa ehdin taas koneiden ääreen.

-Syksy mielessäni ompelin neuloksesta itselleni lapaset.
-Suuttuja sai reippaan "pitkät piuhat" hupparin.
-Tyttö sai haluamastaan kankaasta tunikan korkealla kauluksella.
-Peruspertsaa, eli froteepaitoja ja collegehousuja pikkupojalle.
-Iselleni tein uuden kaksipuoleisen kolmiohuivin ja trikoopipon.
-Sukulaistytölle ompelin synttärilahjaksi sinisistä mäyräkoirista.



-Lokakuun teema voisi olla kuosit.

-Tein tähtitunikan itselleni  musta-valkoisesta joustocollegesta.
-Kaverin tytölle tein vaihtokauppana paidan ja mekon ihanasta kirsikka-trikoosta.
-Suuttujalle paita Hukka-trikoosta ja housut sinisestä farkkucollegesta.
-Tytölle koulukuvaan uusi hame ja huivi Tuuteista.



-Marraskuussa näperreltiin.

-Ompelin isähenkilölle isänpäivälahjaksi "polkupyörä" joustocollegesta t-paidan.
-Suuttujalle pipon ja housut Lakujetistä ja kaveriksi vinoraitapaidan.
-Anopille ompelin hänen vanhan punaisen mekon mallista uuden raidallisen kotimekon.
-Tein kestorättejä ja hernepusseja ylijäämätilkuista.


-Joulukuussa tehtailtiin pukinkonttiin.

-Ompelin äidilleni joululahjaksi harmaan trikoopaidan.
-Erilaisia kestorättejä syntyi vino pino.
-Harmaat tähtitonttulakit kulkusilla lapsille.
-Jopo-pipo isähenkilön joulupakettiin.
-Vanhoista farkuista tuunattu eväskassi isähenkilölle.
-Harmaa ylipitkä pellavapöytäliina joulupöytään.
-Joustocollegemekko minulle.
-Yö-asut myssyineen trikoosta lapsille.




Satakolmetoista pukinetta, kasa alushousuja, hernepusseja ja rättejä päälle. Siinä tämän vuoden saldo. Aika hurja määrä, vaikka itsestä tuntuu, ettei ole ehtinyt ompelemaan niin paljon ja usein kuin haluja olisi ollut!


Palataan kuluneeseen vuoteen vielä myöhemmin, nyt me kuitenkin lähdetään ostamaan nakkeja ja pari rakettia illaksi, Hauskaa Uutta Vuotta kaikille!







5 kommenttia:

  1. Lapsesi ovat kyllä etuoikeutettuja kun heillä on noin taitava äiti, saavat kulkea kauniissa vaatteissa, joita ei tasan muilta löydy! :) Ompeluntäyteistä ja onnellista tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Teija <3 Kiitos :) Ihanaa Uutta Vuotta teille myös!

      Poista
  2. Valtavasti herkkusia :) Ihanaa uutta vuotta teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yllätyin itsekin tuosta määrästä. On siinä koneiden ääressä hujahtanut ilmeisesti tunti jos toinenkin :P Hyvää Uutta Vuotta teillekin! :)

      Poista
  3. nämä ovat äärettömän hienoja! Ei voi kuin ihailla sun nääpäryyttä ja taitoja :) Ehkä sun pitäis perustaa vaateliike ;)

    VastaaPoista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)