keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Vakosamettihameinen äitihenkilö

Leikkasin ja ompelin itselleni joustavasta ja ihanan pehmeästä vakosametista hameen samalla tavalla kuin tytön apila-trikoohameen viime viikolla. Eli neljä kaistaletta yhteen ja vyötärölle resori, helppoa! Mietin että tekisin hamoseen taskut joillain pirteillä väreillä tai vähintään nyt ainakin alareunaan jotain rimpsua tai keltaista kanttinauhaa, mutten malttanutkaan. Minusta se on oikein kiva näin yksinkertaisena. Vakosamettia vielä jäi, joten ehkä ompelen siitä toisen hameen ja laitan siihen sitten nuo suunnittelemani lisäkkeet?




Me&I -poika hyppäsi väliin! Haastavaa tämä valokuvaaminen avuliaan pienen ihmisen kanssa. Peilinkin se jo klähmi tahmaisilla sormillaan. Mutta ehkä näistä kuvista jonkun ajatuksen saa millainen hameesta tuli? Olisinkohan niin rohkea, että ostaisin, ja jopa pukisin, jotkut värikkäät sukkahousut kevääksi tämän hameen kanssa?

Minun mustat kevätsaappaat alkavat tahtomattani muistuttaa retroa ja kipeästi kaipaisin uusia vastaavanlaisia eli jos jollakulla teistä on tietoa mistä löytyy paksupohkeiselle pullajalalle matalakantaiset polvenalle pitkät saappaat niin saa vinkata!




Ps. Näin tänään aamulla livenä ihkauuden, tänään julkaistun Me&I kevätmalliston ja se on I-H-A-N-A! Siellä on tosi kivoja naistenvaatteita tällä kaudella. Ja lasten sieni-kuosi meni suoraan PAKKO SAADA -osastolle! Juuri sopivan retrot värit minun makuuni. Vähän jäin kaipaamaan lasten sukkia ja hameita sekä tytöille että naisille...mutta ehkäpä odotukseni palkitaan maaliskuussa kun uutuuden julkaistaan. Silloin on myös tarkoituksena emännöidä yhdet kutsut täällä meillä kotona! Jännää!

3 kommenttia:

  1. Mä ostin itelle Rauman cipcap kenkäkaupasta sikahienot mustat saappaat, vähän niinku pitkät maiharit, mutta siron naiselliset :) Ja hinta oli alle 50€. Ihan mun lempparit on nyt.
    Mä kurkein me&i:n vaatteet netistä. lapsille oli kivoja vaatteita, ja pipoja ;) . Naisten vaatteiden osalta ei ollut mitään pakkosaada juttua. Olin itseasiassa pettynyt, kun ei ollut slimjeanseja lainkaan :/ Ja yogapansit oli ruman väriset.
    Mä oon ja muutamat kutsut pitäny, mut nyt en jaksa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas löysin naistenvaatteistakin ihanuuksia mitkä tilasinkin jo! Pääsääntöisesti kaikki malliston vaatteet näyttivät livenä paaaaaaljon kivemmilta kuin netissä :)

      Pitääkin googlettaa toi cipcap, onkohan niillä liikkeitä yhtään lähempänä pk-seutua?

      Poista
  2. Mä oon muuallakin nähnyt mielestäni liikkeen mainoksia. Noi kengät oli muuten muistaakseni Duffy merkkiset. Mä oon viimeaikoina ostanut kenkäni Raumalta :D Vissiin siks, et meen hengaamaan siihen viereiseen "kauppakeskukseen" kun poitsu on toimintaterapiassa. ja siellä on vaan muutama liike...-N-

    VastaaPoista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)